Kaloja voi helteillä kuolla Pirkanmaalla: Vaaranpaikkoja erityisesti matalat järvet

Kalakuolema
Kuolleita kaloja. Kuva: Janne Rautanen.

Pirkanmaan ELY-keskus kertoo, että kaloja voi kesähelteellä kuolla stressiin. Taustalla on veden korkea lämpötila ja laskeva happipitoisuus.

ELY-keskuksen mukaan on hyvin mahdollista, että kaloja kuolee lämpimien kesäsäiden jatkuessa. Erityisesti näin voi käydä matalissa järvissä.

Kalakuolemista pyydetään ilmoittamaan kunnan ympäristöviranomaiselle tai ELY-keskukselle.

Näin toimit, jos havaitset kalakuolemia

1. Kirjaa ylös mahdolliset tekijät, joilla voi olla yhteys kalakuolemaan, kuten esimerkiksi poikkeuksellinen samentuminen tai veden väri, vaahto, levämäärä tai veden lämpötila.

2. Ota mahdollisuuksien mukaan valokuvia ja videoita kaloista ja niiden ympäristöstä.

3. Ota yhteyttä kunnan ympäristöviranomaiseen tai ELY-keskukseen. Kunta ja ELY-keskus harkitsevat tapauksen jatkoselvitystarpeen.