Huittisten seurakunta on tänäkin kesänä toteuttanut jo perinteeksi muodostukseen Pienen pyhiinvaelluksen Vanhankosken lehtoalueelle.

Tänä vuonna tekstit johdattavat kulkijat Martti Lutherin mietteisiin.

”Pyhiinvaellus itsessään on samaan aikaan ikiaikaista ja nykyaikaista toimintaa, sillä se pohjaa ikivanhaan perinteeseen, mutta elää ja uusiutuu tässä ajassa. Pyhiinvaellus on perinteisesti ollut vaeltamista pyhiin paikkoihin, mutta se on myös syvällisen läsnäolon sävyttämää kulkemista niin metsäpoluilla kuin kulttuurimaisemassa”, Huittisten seurakunnan lapsityönohjaaja Silja Haavisto kertoo.

Pyhiinvaellusta kutsuu katsomaan tuttua tuorein silmin, oivaltamaan uutta, näkemään merkityksiä ja pysähtymään ihmeen äärellä.

”Hiljaisuuden ja rauhan äärelle voi pysähtyä Pienen pyhiinvaelluksenkin verran”, Haavisto kannustaa.

Alueen kunnostus ansaitsisi oodin

Heinäkuisena maanantaina pilviverho on repeytynyt, eivätkä ennustuksen lupaa illaksi sadetta. Päätän, että on sopiva hetki kokeilla, millaisen elämyksen Pieni pyhiinvaellus tarjoaa.

Olen kotoisin Kaharilan peltojen keskeltä, joten lyhyen pyöräilymatkan päässä sijainnut Vanhakoski tarjosi lapsuudessani oivan retkeilypaikan useamman kerran kesässä.

Välissä ennätti vierähtää vuosi jos toinenkin, etten Vanhallakoskella vieraillut. Samoihin aikoihin alue oli pitkään hoitamaton ja ainutlaatuinen vierailukohde ränsistyi pahemman kerran.

Onkin onni, että viime vuosina aluetta on jälleen hoidettu asiaankuuluvalla tavalla.

Matkalla ropsauttaa vettä ja ennätän jo ajatella, jääkö retkeni tälläkin kertaa tekemättä. Vanhankosken suunnassa paistaa onneksi aurinko.

Astuessani ulos autosta tunnelma on kuuman kostea, suorastaan trooppinen. Äkkiä ei ajattelisi olevansa Huittisissa.

Laitan kännykän äänettömälle ja päätän keskittyä luonnon ääniin ja Lutherin ajatuksiin.

Heti alkuun vastaan tulee ensimmäinen hämmennys. Mistä pyhiinvaellukselle pääsee? Nousen parkkipaikalta laavulle ja kierrän pihakeinut, ei mitään viittaa missään.

Lampsin vaaleanpunaisissa saappaissani takaisin parkkipaikalle ja huomaan hieman kauempana puuhun kiinnitetyn taulun. Pieni pyhiinvaellus kulkee samaa reittiä alueella olevan luontopolun kanssa.

”Meidän pitää jättää asiamme Jumalalle ja sitten käyttää iloisesti sitä, mitä hän käsiimme antaa. Sen, mitä tulevaisuus tuo, saamme jättää luottavaisesti hänen huolehdittavakseen”, on kirjoitettu ensimmäiseen tauluun.

Jään miettimään ajatusta samalla kun suuntaan eteenpäin polulla.

Hikisestä tunnelmasta huolimatta, olisi pitänyt laittaa pitkät housut. Vaikka polku on näkyvissä selvästi, aiemmasta sadekuurosta märkänä roikkuvat kasvit tarttuvat kiinni sääriin. Onneksi hyttysiä ei sentään tunnu olevan liikkeellä.

Matkan varrelta vadelmia ja metsämansikoita

Tauluissa olevia tekstejä lukiessani napsin polun varrelta suuhuni vadelmia ja metsämansikoita. Sekä tekstejä että marjoja on polun varrella sopivilla välimatkoilla.

Helppokulkuinen reitti sopii myös perheen pienimmille, joskin sateesta liukkailla kivillä ja maasta nousevilla juurilla on syytä kulkea varovasti.

Luontopolun varrella oleva lampi ja lammelle tulevan puron ylittävä silta ovat aina olleet reitin suosikkipaikkojani.

”Mikään ei ole niin pientä, ettei Jumala olisi vielä pienempi. Mikään ei ole niin suurta, ettei Jumala olisi vielä suurempi”, lammen lähelle kiinnitetyssä taulussa sanotaan.

Pysähdyn ottamaan kuvaa ja perun aiemman ajatukseni hyttysistä. Kymmenkunta inisijää on kiinni jaloissani heti, kun jään hetkeksi paikoilleni. On syytä jatkaa matkaa.

Pieni pyhiinvaellusreitti on reilun kilometrin mittainen ja sen aikana kuljetaan myös laidunalueen läpi. Laitumella olen erityisen iloinen, että valitsin jalkineiksi saappaat, sillä vaikka yritän valita kuivimman reitin, kantapäissä on reilusti mutavelliä.

Aivan edessä olevasta ruohikosta lehahtaa ilmaan lintu, en tiedä kumpi meistä pelästyy enemmän.
Sydämen lyöntien tasoituttua ajattelen, että tekstit taisivat loppua, mutta kauempaa pilkistää vielä yksi. Yhteensä tauluja on reitin varrella kymmenkunta.

Laitumen päässä olevaa raskasta porttia nostaessani ajattelen, että aivan pienet lapset eivät sitä saisi yksin auki. Suosittelenkin lähtemään retkelle koko perheen voimin.

Heti perään teen myös toisen huomion, olisinpa huomannut varata mukaan makkarapaketin. Sielu on saanut ravintoa reitin varrelta, ruumiille olisi kelvannut laavulla paistettu makkara.

Pyhiinvaelluspolku on kuljettavissa elokuun puoleen väliin asti.