Uusia tapahtumia ja vanhojen valokuvien viehätystä – Leikkauksista huolimatta Kirjakorttelin museoilla hyvä kesä

Tietokirjafanit-tapahtumassa lapset saivat tehdä omia istutuksia Kerttu Rahikan johdolla. Kuva: Suomalaisen kirjan museo Pukstaavi.

Kirjakorttelin museoiden näyttelyt ja tapahtumat kiinnostivat yleisöä kesäkuukausien aikana. Museoiden tiedotteen mukaan toukokuun vilkkaan luokkaretkikauden jälkeen näyttelyissä ja tapahtumissa vieraili kesäkuun ja elokuun välisenä aikana yhteensä 4 700 kävijää.

Erityisesti Sastamalan seudun museon valokuvanäyttelyt ja kesän erilaiset tapahtumat ovat houkutelleet kävijöitä. Museokortilla tehtyjen käyntien määrä kasvoi entisestään, ja joka toinen kesän maksettu käynti oli tehty Museokortilla.

Kesän aikana museot toteuttivat erilaisia tapahtumia. Lapsiperheet löysivät tiensä perinteisiin Touhutiistai-työpajoihin. Yhteistyö Tiedekeskus Heurekan kanssa toi museoille Vanhan kirjallisuuden päivien aikana koko perheen tiedetapahtuman Tietokirjafanit. Tapahtuman työpajoihin osallistui yli 300 lasta ja aikuista.

Elokuussa Kirjakorttelin Yö ry:n järjestämä Kirjakorttelin yö -tapahtuma levittäytyi Pukstaavin saliin ja pihamaalle. Tapahtumassa yleisölle oli ilmainen sisäänpääsy museoiden näyttelyihin.

”Vaikka Kirjakorttelin museoiden aukioloaikoja on supistettu ja tapahtumien määrää vähennetty, kiinnostus museoita kohtaan pysyy. Kaunis ja vehreä ympäristö sekä Kirjakahvila Pukstaavi saivat kesäkävijöiltä erityiskiitoksen”, tiedotteessa sanotaan.

Syksyn ohjelmaa

Museoiden yhteiset Kulttuuritorstait alkavat jälleen syyskuussa. Luvassa on muun muassa kurkistus Sastamalan seudun museon audiovisuaalisen kokoelman kätköihin, Tyrvään Mantan nimipäiväkahvit sekä Kamarikuoro Scherzon konsertti.

Valtakunnallisen peliviikon kynnyksellä järjestettävä nuorten peli-ilta kutsuu viettämään iltaa museossa pakopelien, lautapelien ja muiden aktiviteettien parissa. Ilta järjestetään yhteistyössä Sastamalan kirjaston kanssa.

Kulttuuritorstaiden koko ohjelma on nähtävillä Pukstaavin verkkosivuilla ja somessa.

Syksy tarjoaa myös lapsille ja nuorille paljon erilaista toimintaa, kuten Sastamalan kaupungin kanssa yhteistyössä järjestettävät Mysteerikerhot sekä lasten ja nuorten kulttuuriviikot.

Joulukuussa puolestaan tunnelmoidaan Vanhan ajan joulumarkkinoiden hengessä.

Perinnepäivän retki suuntautui Pirunvuoren jylhiin maisemiin kesäkuussa. Muistelu- ja dokumentointiretkellä ehdittiin nauttia myös kauniista kesäpäivästä. Kuva: Sastamalan seudun museo.