
Posti palkkaa joulusesonkiin “jouluntekijöitä”. Työtä on tarjolla muun muassa Sastamalassa ja Huittisissa.
Joulukortin lähettäminen on yhä tärkeä perinne monelle. Verkkokaupan kasvu on lisännyt pakettien määrää.
“Annamme tehtäviin hyvän perehdytyksen ja tiimin tuen”, kertoo Jenni Ailio, joka vastaa Postin rekrytoinnista. “Jouluntekijöiden työpanos on meille todella tärkeä”, hän jatkaa.
Sesonkityö on suosittua varsinkin opiskelijoiden keskuudessa, koska työvuoroissa on valinnanvaraa. Tarjolla on tehtävän mukaan aamu-, päivä-, ilta- ja yövuoroja sekä viikonlopputöitä marras-joulukuun aikana.