Lauttakylän lukion oven avatessa Pekka Nisun mieleen tulvahtaa muistoja parinkymmenen vuoden takaa. Juhlasaliin astuminen vie takaisin ylioppilaskirjoituksiin.

“Pystyn vielä melkein muistamaan koekysymyksetkin.”

Taiteilija, musiikin tekijä Nisu kävi Lauttakylän lukiolla viime lauantaina noutamassa vuoden LaLu -palkinnon.

“Tämä oli täysi yllätys, mutta tuntuu tietenkin hyvältä liittyä arvokkaaseen joukkoon, jossa aiemmin on nostettu esiin enemmän tieteentekijöitä ja yhteiskunnallisia vaikuttajia”, hän pohti.

Rehtori Timo Mäkinen totesi Nisun olevan oikeassa siinä, että tänä vuonna lukio halusi valinnallaan palkita taiteen tekijän.

“Se on hieno asia ja erityisen tärkeää tässä ajassa”, Nisu kiitteli.

Lukio oli hyppy kohti aikuisten maailmaa

Nisu muistelee lukioaikaansa Lauttakylän lukiossa lämmöllä. Hänen mukaansa se oli turvallista etsimisen ja opettelun aikaa.

“Lukioon siirtyminen oli jännittävää, sillä se oli sellainen siirtyminen yläasteelta aikuisempaan ympäristöön.”

Nisu koki, että lukioaikana hänelle syntyi ajatuksia siitä, mikä häntä itseään kiinnostaa ja toisaalta, mikä ei kiinnosta.

“Sitäkin täytyy tutkia ja opetella ja sitten myöhemmin kohdistaa energiansa ja pelimerkkinsä siihen, mitä todella haluaa tehdä”, hän pohtii.

Jo lukiossa musiikki näytteli suurta roolia Nisun elämässä, mutta ura musiikin parissa tuntui vain kaukaiselta, mahdottomaltakin unelmalta.

“Lukion alkua edeltävänä kesänä rakensimme ensimmäisen oikean treenikämpän meijerille. Meillä oli sellainen kahdesta ikäluokasta koostuva porukka, joita yhdisti kiinnostus populaarikulttuuriin. Olimme sellainen otanta seminörttiä porukkaa, joka innostui myös ympäröivästä kulttuurista ja ihmisistä”, hän kertoo.

Vielä lukioaikana musiikki oli kuitenkin suurimmaksi osaksi puhastelua omaksi iloksi ja muiden viihdyttämiseksi.

“Se, että musiikista tulisi minulle ammatti, oli vain etäinen haave. Sellaisia esimerkkejä ei oikeastaan ollut ja studiot näyttäytyivät suorastaan maagisina paikkoina. Tuntui kaukaiselta, että voisin joskus olla sellaisessa toiminnassa mukana.”

Oman lukioaikansa alusta Nisulle on jäänyt mieleen erityisellä tavalla WTC-isku, 9/11.

“Se tuntui täysin käsittämättömältä. Mietimme, tuleeko kolmas maailmansota, mutta ei tullut. Siitä on yli kaksikymmentä vuotta, mutta taas samat pelot ovat pinnassa”, hän pohtii.

Nisu kokee, että lukion tärkein tehtävä on sivistää ja antaa työkaluja opiskelemiseen.

“Sivistystä tässä ajassa todella kaivataan. Meidän ajassamme pahinta polttoainetta konflikteille on ihmisten tietämättömyys. Historiansa tunteva kansa osaa paremmin välttää tekemänsä virheet”, hän painottaa.

Nisu kertoi kiitospuheessaan saaneensa vastikään luettua Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla -trilogian ensimmäistä kertaa. Se sai hänet hämmästelemään, miten sadan vuoden takaisista tapahtumista kertova teos voi tuntua juuri nyt niin ajankohtaiselta.

“Miten polarisaatio yhteiskunnassa ja ääri-ilmiöt tempaisivat 1900-luvun alussa tavalliset rauhaa rakastavat, työtä tekevät ihmiset sisällissotaan ja maailmanhistorian tapahtumien näyttämölle”, hän pohtii.

Nisu uskoo Linnan teoksen voiman olevan siinä, miten se kuvaa Suomen historian tapahtumien keskellä koettuja inhimillisiä tunteita, menetystä ja rakkautta. Asioita, joihin jokainen pystyy samaistumaan ja sitä kautta tuntemaan, miltä toisista ihmisistä tuntuu.

Kulttuurin tarpeellisuudesta ja merkityksestä käydään tällä hetkellä vahvaa yhteiskunnallista keskustelua. Hallituksen tekemien leikkauksien vuoksi esimerkiksi pienten kaupunkien teatterit ovat vaikeassa tilanteessa.

Nisu tietää, että lukuisten keikkapaikkojen ja museoiden jatkuvuus on vaakalaudalla. Hän pitää sitä lyhytnäköisenä.

“Täällä Pohjantähden alla kaltaiset kansalliset merkkiteokset eivät ole syntyneet tyhjiössä. Niiden tekeminen vaatii kovaa työtä, taiteen tekeminen on työtä. Tällaiset teokset tarvitsevat asemaansa noustakseen lukijakunnan eli kansakunnan, joka arvostaa kulttuuria. Lukee kirjoja, käy teatterissa ja kuuntelee musiikkia ajatuksella. Ymmärtää lukemansa ja on sivistynyttä. Sivistyksen ja aikaisemman tiedon päälle rakentuu kaikki nykyinen”, hän painottaa.

Miksi Nisu itse tekee taidetta, siihen kysymykseen miehen on vaikea löytää yksiselitteistä vastausta.

“Yksi tärkeimmistä syistä on halu kertoa tarinaa ja sen kautta löytää yhteys muihin ihmisiin. Tämä on kirkastunut itselleni oikeastaan vasta viime vuosina, vaikka olen ollut musiikin ja siten taiteen kanssa tekemisissä jo lapsesta saakka. Sitä oman tekemisen kiteytymistä on kuitenkin täytynyt etsiä. Mikä on todella se oleellisin sisin, mistä juuri minä haluan ja osaan kertoa parhaiten”, hän summaa.

Nisun alkuvuonna ilmestynyt kolmas soololevy Lauhanmaa kertoo tarinaa maaseudusta, Huittisistakin. Sen myötä Nisu on kokenut löytäneensä musiikin tekijänä kokonaan uuden vaihteen, joka on avannut artistiudessa aivan uusia mahdollisuuksia. Seuraavaksi häntä kiinnostaisi laajemmin luodata Suomen kansan tuntoja.