Kulttuuritalo Jaatsin näyttelykalenterin avaa vuodelle 2025 Marita Tuomilaakson multinäyttely Elämän Työ, kuvia ja kirjaimia.
”Nykytyyliin ilmaistuna kyseessä on hybridinäyttely, jossa esillä on kuvataidetta, lehtileikkeitä vuosikymmenien varrelta, runo- ja mietekirjoja, savi- ja kipsitöitä, keramiikkaa ja perhoja”, Tuomilaakso kertoo.
Näyttelyn vanhimmat työt tulevat puolen vuosisadan takaa, mutta etenkin maalaukset painottuvat viime vuosiin.
Tuomilaakso luonnehtii tekemisiään tekeleiden tuottamiseksi, sillä hän on omien sanojensa mukaan enemmän innostunut kuin onnistunut.
”Toisaalta lohduttaudun sillä, että mihin ihminen sitten pyrkii, jos kokee olevansa jo valmis, eli jonkin ajattelijan mukaan: matka on tärkeämpi kuin päämäärä.”
”Näen tärkeänä, että ihminen avaa mielensä ja kokeilee aina uutta ilman, että muuraa itse itselleen esteitä ja lukittautuu passiivisuuteen sanomalla, että en osaa kuitenkaan. Vanhan sanonnan mukaan ei kukaan ole seppä syntyessään, ja vaikka kaikista ei tule seppää harjoittelemallakaan, niin ainakin voi sanoa yrittäneensä.”
”Ellei koe, ei tiedä, ellei avaa ovia, ei näe niiden taakse”, Tuomilaakso kiteyttää.
Näytillä on Tuomilaakson 40 vuoden mittaisen toimittajan uran ajalta kertyneitä leikekirjoja, jotka saivat alkunsa käytännön syistä: kuvapalkkiot maksettiin julkaistujen kuvien mukaan. Tuomilaakso leikkasi jutut talteen dokumenteiksi, mutta nopeasti leikkely paisui kirjoiksi.
Esillä on myös Tuomilaakson kirjallinen tuotanto sekä Lapin vuosien tärkeän harrastuksen kalastuksen myötä syntyneen perhonsidonnan tuloksia.
”Kuvanveiston tuotoksista osa on vuosien mittaan tuhoutunutkin ja kadonnut muutoissa, mutta Jaatsissa esillä on joitakin pystejä ja reliefejä sekä lisäksi viime vuosien jännittävän kokeilun keramiikan tekeleitä”, hän kertoo.
Kuvataiteen töistä valtaosa on myös myytävänä. Tuomilaakson mukaan näyttelyssä on myynnissä ”oikeiden taiteilijoiden” töitä: Palmu, Raekallio, Rantala, Haapanen, Korhonen, Mieskonen.
Näyttely Elämän Työ, kuvia ja kirjaimia, on avoinna 7.-26. tammikuuta tiistaista sunnuntaihin kello 12-18, maanantaisin suljettu, avajaiset ovat tiistaina 7. tammikuuta kello 13 Kulttuuritalo Jaatsissa Gallen-Kallelankatu 1, Sastamala.
Maritasta aiemmin julkaistua:
Kirjoittamisesta tuli selviytymiskeino – Marita puki surunsa sanoiksi, kun ystävät olivat kaikonneet