Katso kuvat! Vammalassa liikkui torstaina teletappeja, smurffeja, halinalleja ja merirosvoja – “Vähän haikea olo, mutta päällimmäisenä ilo”

Edessä keltaisessa asussa Manu Kankaanniemi ja vihreässä Taneli Hautala, repparissa punaisessa asussa Julius Rajala ja violetissa Reino Saarijärvi. Kuva: Tiina Laaninen.

Bongattu neljä teletappia Vammalan lukiolla!

Erikoisempaan havaintoon on syynä vuotuinen huvitus ja lukioperinne: penkkarit. Viime vuosina se ei tosin ole enää kaikkien opiskelijoiden kohdalla tarkoittanut lukion loppusuoran alkamista.

Näin on myös teletappi-asuihin pukeutuneiden Manu Kankaanniemen, Taneli Hautalan, Julius Rajalan ja Reino Saarijärven kohdalla. Ylioppilaskirjoituksiin nelikko osallistuu toki keväällä, mutta urakka jatkuu syksyllä ja joidenkin kohdalla vielä vuoden päästä keväällä.

Kirjoitusten hajauttaminen ei silti penkkaripäivän huumaa himmennä.

”Tosi kiva päivä. Tuntuu erityiseltä, samanlainen tunne oli vanhojen tanssien aikaan”, Rajala toteaa.

Nuorukaiset kertovat, että Vammalan lukiossa on rento ja hyvä ilmapiiri ja yhteishenki. Heilläkin on iso kaveriporukka, mutta teletappi-jengiin mahtuu vain neljä.

Taneli Hautalan lukioaikaan sisältyi vuosi vaihto-oppilaana Espanjassa, mikä sekin jää muistoihin mahtavana kokemuksena – ja selittää osaltaan opintojen jatkumista yli kolmen vuoden.

Muilla asiaan vaikuttavat muun muassa vapaa-ajan aktiviteetit.

”Urheilulinjalla olen pystynyt hyvin yhdistämään tavoitteellisen urheilun ja opiskelun”, kertoo Kankaanniemi.

Tulevaisuudessa Kankaanniemi pyrkii kauppakorkeakouluun. Urheilun saralla Vammalan seudun Voimaa edustavan kiekonheittäjän päätavoite on ensi kesänä Tampereella järjestettävissä nuorten EM-kisoissa. Näin siis tällä hetkellä.

Urho Suonpää ja Aatos Veikkola Oktoberfestin hengessä.

Kuka sanoi ja mitä?

”Tupla vai kuitti?” kysyy Urho Suonpää ”shottipöytää” lähestyvältä oppilaalta. Pienissä mukeissa on epämääräisen näköisiä juomia, varsin eksoottisia makuelämyksiä tarjolla.

”Jos vastaa oikein kysymykseemme, ei tarvitse juoda lainkaan, mutta jos vastaa väärin – on otettava tuplaten”, selvittää Suonpää.

”Kuka on ensimmäinen Nobelin voittanut nainen?” kysyy Aatos Veikkola.

Marie Curie”, kuuluu vastaus.

”Oikein!”

Kisailijoiden tietotaso on ollut kova. Juomia on siksi vielä paljon jäljellä, jotkut tosin haluavat maistaa niitä joka tapauksessa.

Suonpää ja Veikkola ovat pukeutuneet Oktoberfestin innoittamana tirolilaistyylisiin asuihin.

Onko illalla kenties tiedossa olutjuhlan ilosanomaa?

”Ei se täysin poissuljettua ole. Eilen illalla tosin olimme opettajien kanssa Walter´s pubissa. Ensi viikolla on ohjelmassa risteily.”

Oppilaiden ja opettajien yhteinen baari-ilta on Vammalan lukion perinteitä, sen juuret juontuvat 1990-luvun jälkimmäiselle puoliskolle.

Penkkaripäivän perinteisiin kuuluu hauskojen kisailujen lisäksi myös muunlaista huumoria – abeilla on tapana muistella opettajakunnan edesottamuksia. Aiheesta ammennettiin ennen aineksia näytelmään. Vuosien varrella esitysmuoto on vaihtunut yhdessä katsottavaan videoon.

”Tällä kertaa kaikki saivat arvailla, kuka opettaja on sanonut mitäkin”, Suonpää kertoo.

“Onhan tässä oikeastaan vähän haikeakin olo, mutta päällimmäisenä on ilo”, kaverukset juttelevat.

Star Wars -tarinoiden hahmoina: Antti Isonokari, Aku Halonen, Aatu Koivula, Olli Savolainen ja Tiitu Rainio.

Jalaksilta kumipyöriin

Hieman ennen puoltapäivää lukion takapihalle alkaa tupsahdella värikästä sakkia. On smurffeja, liikennepoliiseja, ninjoja, merirosvoja, halinalleja ja Star Wars -elokuvista tuttuja hahmoja.

Toimittaja muistaa, että ei siitä niin kauaa ole, kun abirekkoja tarvittiin kolme. Nyt kaikki juhlakalut mahtuvat kahden auton lavalle.

”Ei siitäkään kauaa ole, kun lukion pihasta lähdettiin penkkariajelulle reellä”, nauraa rehtori Leeni Kirvesmäki ja näyttää valokuvaa vuodelta 1915.

Toden totta. Reilu vuosisata sitten abuturientteja oli vielä paljon vähemmän. Kuvan perusteella penkinpainajaisten tunnelma oli nykymenoa vakavampi ja naamiaisasujen sijaan abit olivat laittaneet yllensä vähän parempaa talvitaminetta.

Tällaista penkkarimenoa oli vuonna 1915, näytti lukion rehtori vanhasta kuvasta.
Halinallet Emmi Touronen, Sofia Mannelin, Nita Savela, Viivi Alakoski, Tara Ripatti ja Iida Niemi.
Smurffit: Minttu Ylimaa, Jenna Nieminen, Emilia Nikali, Anni Viitanen, Laura Levola ja Ronja Mäkelä.
Merirosvo Iida Haavisto ja Supercellin Hayday-pelimaailman tyylista ammentanut Oona Valkoja.
Hulinaa lukion aulassa ja “shottipisteellä” aamupäivällä ennen penkkariajelua.
Merirosvoja laivoineen. Kuvan toimitukseen lähetti: Iida Haavisto.
Abeja yhteiskuvassa.
Ja toinen puoli abiporukasta.
Kohta mennään…
Abit liikkeellä Puistokadulla.
Morot kaikille!

Penkkariporukkaa ajeli keskustan lisäksi muun muassa Sylvään, Vareliuksen ja Muistolan koulujen ympäristössä.

Jätä kommentti