Afrikka menee sieluun, ja sen henkeäsalpaavan upeisiin näkymiin ja luontokokemuksiin jää koukkuun. Joulukuussa mielessäni pyöri tiuhaan vuoden takainen matkani Tansaniaan ja Sansibarille. Kaipasin Afrikan savanneja, sekä Intian Valtameren valkohiekkaisia rantoja.

Koska en löytänyt kohtuuhintaista matkaa yhdelle henkilölle matkatoimistojen valikoimista, aloin haaveilla itseräätälöidystä soolomatkasta, tällä kerralla Keniaan. Kysyin vinkkejä myös Facebookin Seikkailijattaret- ryhmästä, josta olen ennenkin saanut matkailuun liittyviin kysymyksiini vastauksia. Kysymykseni poiki kaksi niin hyvää yhteydenottoa, että aloin heti kytätä Nairobin lentoja ja iskin kiinni, kun hinta oli alimmillaan.

Suomalainen Sari Manninen pitää Kenian Naivashassa Aloe Park -hotellia, josta yhden hengen huoneen aamupalalla voi saada parhaimmillaan parillakympillä yö. Tarvittaessa hän myös räätälöi asiakkaille matkaohjelman, ja toimii oppaana safareilla.

Päätinkin heti matkani aluksi varata viisi yötä Aloe Parkista, koska sieltä käsin oli helppo toteuttaa safari Lake Nakurulle, käydä kävelyretkellä Crescent Islandilla, veneajelulla Naivasha-järvellä sekä ratsastamassa seeprojen ja kirahvien keskellä Sanctuary-farmilla. Sarilta sain jo ennen matkaani muun muassa listan luotettavista kuljettajista, joiden kautta voi tilata kuljetuksia edellä mainittuihin kohteisiin.

Ennen matkaani kuulin Sarilta myös Kihoto Baharanin esikoulusta, jota hän avustaa. Kuulin, että koululla kaivattaisiin reppuja, sekä lasten kenkiä. Samoin kuulin HIV-positiivisten lasten orpokodista, Loving Hands Safe Housesta, jossa sielläkin minun oli mahdollista vierailla.

Omien, sekä tyttäreni kontaktien kautta viemisiksi kertyi noin 30 paria kenkiä, sekä kasa koulureppuja. Osa lapsenlasten pehmoleluista matkasi tiiviisti vakumoituna orpokotiin. Koska Turkish Airlinesilla peruslippuunkin kuuluu kaksi matkalaukkua, mahtui mukaan vielä monta pakettia värikyniä ja herkkuja lapsille.

Vierailut sekä esikoululla, että orpokodilla koskettivat syvälle sydämeen. Onneksi maailmasta löytyy mama Janen kaltaisia ihmisiä, joiden suojiin voidaan tuoda esimerkiksi ojasta löytynyt, viiden päivän ikäinen vauva, jonka hänetkin orpokodilla tapasin. Maman kodissa tästä löytölapsesta oli varttunut iloinen ja sosiaalinen 2,5 -vuotias.

Täysin lahjoitusvaroin toimivasta Loving Hands Safe House -orpokodista löytyy lisätietoa verkosta, ja vierailu sinne sekä esikoululle onnistuu varmasti, jos vierailet Naivashan seudulla.

Toinen FB-päivitykseni perusteella minuun yhteyttä ottanut oli Nairobissa asuva suomalainen ammattiluontokuvaaja Päivi Arvonen, joka ilmoittautui halukkaaksi jakamaan kanssani kustannuksia Maasai Maran savannille. Safarimatkoilla suurimmat kulut ovat auton vuokra, kuljettaja-oppaan palkka, kansallispuistomaksut sekä majoitus. Koska Päivi toimii myös matkanjohtajana suunnittelemillaan, ja Suomen Kuvausmatkat oy:n toteuttamilla kuvaus- ja elämysmatkoilla, hänellä oli hyvät kontaktit, jotka koituivat eduksi omalle matkabudjetillenikin.

Maasai Marassa majoituimme Talek-joen törmällä sijaitsevassa Amazing Mara Camp -telttakylässä. Teltat oli sijoitettu kivasti erille toisistaan, ja jokaista telttaa ympäröi kaislakattoinen puukehikko, ja sisällä oli oikea sänky. Wc- ja suihkukin jokaisesta teltasta löytyi puukehikon sisältä, mutta itse teltan ulkopuolelta.

Illalla ulkosuihkussa oli upea tunnelma, kun taivaalla tuikkivat tähdet, ja savannilta kuului leijonien ja hyeenoiden äänet.

Yölliset rasahdukset ja röhkimiset olivat peräisin puhveleista ja virtahevoista. Se tosin selvisi vasta ensimmäisenä aamuna, kun vartija tuli noutamaan minua aamusafarille ennen auringonnousua. Yöllisten kulkijoiden vuoksi kaikille majoittujille tähdennetään, että edes teltan terassille ei saa mennä pimeän aikaan, vaan tarvittaessa paikalle pitää kutsua vartija. Sitä varten jokaisessa teltassa on radiopuhelimet.

Join aina aamun ensimmäisen kupillisen kahvia telttaleirissä avotulen loimussa sillä aikaa, kun kuljettaja-oppaamme Wilson Rubia pakkasi aamiaistarpeet, tuolit ja pöydän Land Cruiserinsa takaluukkuun.

Jo ensimmäinen päivä Maasai Marassa ylitti kaikki odotukseni: leopardi puussa, gepardit saalistamansa antiloopin kimpussa, leijonaemot vilkkaine pentuineen ruohikossa ja komea urosleijona pesemässä tassujaan kosketusetäisyyden päässä autostamme. Miten Afrikan luonto voikaan olla niin lumoava? Antilooppeja sadoittain, eri lajeja, akaasiapuiden lehtiä syöviä kirahveja siellä täällä, ruohotukkuja kärsillään repiviä norsuja, karkuun pinkovia seeproja sekä uhmakkaasti suuntaamme katsovia puhveleita suurissa laumoissa.

Koin olevani sisällä Avara luonto -ohjelmaa, kun seurasimme toista tuntia upeaa ja koskettavaa tapahtumaketjua. Leijonapariskunta oli ruokalevolla nautittuaan jo ehkä parhaimmat palat saalistamastaan puhvelista, kun noin parikymmenpäinen hyeenalauma uskaltautui leijonien apajille. Naaras heräsi ja lähti hätistämään tunkeilijoita, mutta nämä siitä viis veisasivat. Aikansa odotettuaan naaras katsoi taakseen kuin apua anoen, ja sieltä saapui “leijonakuningas” harja hulmuten. Muuta ei tarvittukaan, kun hyeenat pinkoivat karkuun. Pyyhin silmäkulmiani, koska sain todistaa jotakin näin koskettavaa.

Päivät Maasai Marassa olivat muutenkin taianomaisia: auringonnousut savannilla, aamiaiset akaasiapuiden alla, sundownerit telttaleirissä, hetket nuotion ääressä ja yöt villin luonnon ääniä kuunnellen teltan pehmeässä vuoteessa.

Maasai Maran viimeisellä iltasafarilla auringonlaskun aikaan Wilson kaivoi auton takakontista tuolit ja pöydän, ja Päivi taikoi kylmälaukusta jäähdytetyt lasit ja pullon kuohuvaa. Vaikka hetki oli haikea, tiesin palaavani vielä joku päivä Maasai Maraan.

Sooloreissuni rantakohteeksi olin valinnut Dianin, ja olin valintaani enemmän kuin tyytyväinen. Lensin Safarilinkin siivin potkurikoneella Nairobista Ukundaan, josta hotelliini Diamond Leisure beach and golf resortiin oli vain vajaan puolen tunnin matka. Etukäteen varaamani kyyti oli sielläkin sovitusti vastassa, kuten kaikkialla muuallakin Keniassa. Monet yhteystiedot kuljetuksia ja retkiä silmälläpitäen olin selvittänyt etukäteen netistä, ja kaikki meni kuten oli sovittu, myös kustannukset. Kertaakaan en tullut huijatuksi.

Valitsemani hotelli oli rauhallinen ja huoneeni sijainti täydellinen. Ainoa sisälle kuuluva ääni syntyi Intian Valtameren maininkien lyödessä rantaan.

Hotellin muut asukkaat koostuivat pariskunnista ja perheistä, mutta viihdyin vallan hyvin yksikseni nauttien lähinnä uimisesta, äänikirjoista ja apinoiden tarkkailusta, sillä niitä hotellialueellamme riitti. Päinvastoin kuin Thaimaassa apinat eivät olleet lainkaan aggressiivisia, mutta tilaisuuden tullen koittivat kyllä varastaa kaikkea syötäväksi kelpaavaa. Ilokseni havaitsin, että hotelliasukkaat tuntuivat kuitenkin noudattavan tunnollisesti hotellin ohjeita olla ruokkimatta apinoita tahallisesti.

Päivää ennen kuin lentoni kotisuomeen lähti, lensin Ukundan pikkukentältä jälleen Nairobiin, jossa minua oli vastassa samainen Peter Karanja Kabii, joka jo silloin saavuttuani Keniaan kuskasi minut Jomo Kenyattan kentältä Naivashan Aloe Parkiin.

Olin etukäteen kertonut hänelle, että haluan vierailla jossakin paikallisessa käsityökeskuksessa, Karen Blixenin museossa sekä kirahvikeskuksessa.

Karen Blixenin museossa lempielokuvani, Minun Afrikkani,  ikäänkuin heräsi eloon, ja melkein odotin, minkä kulman takaa eteeni astelee komea Denys Finch-Hatton. Todellisen vaikutuksen teki kuitenkin kirahvikeskus. Sen perustajat Jock ja Betty Leslie-Melville huomasivat vuonna 1979 rothschildinkirahvien määrän laskeneen hälyyttävän alas, noin 130 yksilöön. Afrikan uhanalaisten villieläinten rahasto (AFEW) on olemassaolonsa aikana tehnyt tärkeää työtä paitsi rothschildinkirahvikannan kasvattamiseksi, myös kouluttamalla kenialaisia ​​koululaisia ​​kunnioittamaan maansa luontoa ja villieläimiä, sekä kantamaan huolta ympäristöasioista.

Rothschildinkirahvi luokitellaan edelleenkin erittäin uhanalaiseksi, sillä niitä arvellaan olevan jäljellä alle 2000 yksilöä. Aika ajoin kirahvikeskuksessa syntyneitä kirahvinpoikasia päästään vapauttamaan luontoon, mutta työ on hidasta. Kirahvi kantaa noin 15 kuukautta, jonka jälkeen poikasen pitää vielä kasvaa ja kehittyä 5 vuotta kirahvikeskuksen hoivissa.

Keniassa esiintyy kolmea eri kirahvilajia, jotka ovat masai-, verkko- ja rothschildinkirahvi.

Ennen aikaista aamulentoa menin vielä muutamaksi tunniksi lepäämään lentokentän läheisyydessä sijaitsevaan Kozi Suites -hotelliin. Tästä edullisesta vaihtoehdosta olin siitäkin saanut vinkin Sari Manniselta. Noin 30 euroa yöltä lienee halvimpia, mitä Nairobin Jomo Kenyatta -lentokentän läheisyydestä löytyy. Itse lentokentästä toteaisin vielä, että kannattaa todellakin uskoa suosituksia ja olla paikalla kolme tuntia ennen koneen lähtöä. Viimeistään.

Aika paljon kenialaisten ystävällisyydestä ja vieraanvaraisuudesta kertoo sekin, että vielä lentokentän passintarkastuksessa virkailija passin takaisin annettuaan totesi Kwaheri mama, and wellcome back to Kenya.

Juuri se ystävällisyys teki itseeni suuren vaikutuksen kaikkialla, missä Keniassa liikuinkaan.