Varusmies loukkaantui vakavasti Säkylässä, tapauksen esitutkinta valmistui

Puolustusvoimat, maastokuosi
Puolustusvoimat. Yksityiskohta valokuvasta. Kuva: Emma Virkkunen / puolustusministeriö.

Säkylässä Porin prikaatissa varusmies loukkaantui vakavasti jäätyään maastokuorma-auton takapyörien alle. Poliisi on saanut valmiiksi tapauksen esitutkinnan.

Maastokuorma-auton kuljettajana toiminut varusmies oli peruuttanut kenttäkeittiön paikalleen asfaltoidulla piha-alueella. Kuljettajalta jäi jälleen liikkeelle lähtiessään havaitsematta kaksi varusmiestä, jotka pakkasivat naamioverkkoa kuorma-auton oikealla puolella. Heistä toinen ehti väistää sivuun, mutta toinen jäi oikeanpuoleisten takapyörien alle. Loukkaantuneelle varusmiehelle annettiin paikalla ensiapua ja hänet toimitettiin sairaalahoitoon.

Poliisi epäilee maastokuorma-autoa kuljettanutta 20-vuotiasta varusmiestä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, palvelusrikoksesta ja vammantuottamuksesta. Sotilasoikeudenkäyntilain mukaisesti asia etenee syyteharkintaan myös vammantuottamuksen osalta, vaikkei asianomistaja vaatinut rangaistusta.

Onnettomuus tapahtui 16. huhtikuuta.

Jätä kommentti