Kalustokauppa takaa palveluiden pysymisen Huittisissa – PihaSuomela ja Konepaja Survonen ostivat Kuljetus Pasi Koskinen Oy:n autot

Juha Suomela, Rami Suomela, Janne Survonen, Markus Koskinen ja Jari Rosnell ovat tyytyväisiä kaupasta, jossa Kuljetus Pasi Koskinen Oy:n autot siirtyvät PihaSuomelan ja Konepaja Survosen omistukseen.

Kuljetus Pasi Koskinen Oy:n siniset autot ovat olleet tuttu näky Huittisissa vuosikymmenten ajan.
Pasi Koskinen on hoitanut niin kaivojen tyhjennykset, viemärien avaukset, vaihtolavapalvelut kuin sora- ja pienkonekuljetukset.

Pasin poika Markus kertoo, että nyt isän on kuitenkin joutunut aloittamaan sairaseläkepäivät.

Siniset autot eivät silti jää eläkkeelle, vaan jatkavat liikkumistaan Huittisissa. Siitä pitävät jatkossa huolen PihaSuomela ja Konepaja Survonen.

Toinen Koskisen autoista siirtyy Suomelan ja toinen Survosen omistukseen.

“Kun isä ilmoitti jäävänsä remmistä pois, aloimme miettiä, mitä kalustolle pitäisi tehdä. Onneksi kävi niin hyvin, että innokkaat ostajat löytyivät läheltä ja tällä tavalla jätehuoltotoiminta saadaan säilymään Huittisissa”, Markus Koskinen sanoo.

“Samat autot ja pääasiassa myös tutut kuljettajat, ainoastaan nimet vaihtuvat autojen kyljissä”, Janne Survonen jatkaa.

Uudenlainen toiminta tuo uutta intoa

Juha Suomela kertoo, että ajatus Koskisen kaluston ostamisesta lähti Survoselta.

“Minulla oli olemassa tarve yhdelle autolle ja kävi hyvä tuuri, että sellainen sattui löytymään läheltä. Olemme viime aikoina investoineet voimakkaasti logistiikkapuolelle ja tämä auto on hyvä lisä olemassa olevaan autokantaan. Tämän jälkeen kalusto alkaa olla varsin hyvällä mallilla”, Survonen kertoo.

Suomelalle imupaineauto on täysin uusi aluevaltaus, mutta toisaalta myös hyvä tuki tämän hetken toimintaan.

“Minulla on innostus uuteen ja kaikki erilainen toiminta tuo aina sellaista potkua koko yrittämiseen. Määrätyllä tavalla uusi kalusto tukee nykyistä toimintaa ja sitä pystytään hyödyntämään tämän hetkisessä toiminnassa esimerkiksi pihojen pesuun, mutta suurimmaksi osaksi tämä on meille ihan uutta”, Suomela sanoo.

Myös Koskisen viemäreiden tarkastamiseen tarkoitettu savu- ja kuvauskalusto siirtyy Suomelalle.

“Meidän kannaltamme iso etu on myös siinä, että toinenkin auto jää lähelle ja Survoselta saa sen kanssa helposti apua, jos tarvitsee”, Suomela sanoo.

“Jatkossa Suomelalta saa todellakin ihan koko paketin, se jos joku on asiakkaan etu”, Koskinen toteaa.

Ammattitaitoiset kuljettajat kaupan ehtona

Koskinen liikennöi autoilla vielä helmikuun loppuun asti. Maaliskuun alusta ne siirtyvät Suomelalle ja Survoselle.

“Asiat ovat tapahtuneet nopealla tempolla ja lyhyessä ajassa on pitänyt selvittää paljon uuteen toimialaan, jätelakiin ja lupiin liittyen. Parissa viikossa on tapahtunut paljon” Suomela toteaa.

PihaSuomelalla päävastuun uuden auton toiminnasta ottaa perheyrityksessä mukana oleva, Juhan poika Rami.

“Pelkästään hyvillä mielin otan tämän vastuun vastaan”, Rami naurahtaa.

Suomelan auton ratin takana istuu jatkossakin pääsääntöisesti Jari Rosnell.

“Kaupan tärkein ehto oli, että ammattitaitoisen kuljettajan täytyy seurata auton mukana. Jari osaa ja hallitsee auton toiminnan ja sen jipot”, Juha Suomela sanoo.

Markus Koskinen puolestaan seuraa toista autoa Survosen palvelukseen.

“Näin takaamme sen, etteivät kaverit autoissa vaihdu ja toiminta jatkuu yhtä hyvänä, mitä se on tähän asti ollut”, Survonen sanoo.

“Tärkeintä tässä on se, että nämäkin palvelut saadaan pysymään jatkossakin Huittisissa.”

Muiltakin osin muutokset ovat asiakkaan näkökulmasta pieniä, ainoastaan laskun lähettäjä vaihtuu.

“Myös tilausnumero tulee muuttumaan. Jatkossa Jarilla on suora numero, josta jonkun tavoittaa ympäri vuorokauden, seitsemänä päivänä viikossa. Näissä hommissa on äärimmäisen tärkeää, että apua saa 24 tuntia vuorokaudessa”, Suomela toteaa.

Niin Survosen, Suomelan kuin Koskisenkin kasvoilta paistaa tyytyväisyys yhdessä tehtyyn ratkaisuun.
“Tärkeintä tässä on se, että nämäkin palvelut saadaan pysymään jatkossakin Huittisissa. Toivomme tietenkin, että Koskisen vanhat asiakkaat haluavat jatkaa yhteistyötä meidän kanssamme ja toivotamme kaikki uudet erittäin tervetulleiksi”, Survonen sanoo.

Jätä kommentti