
Puikot heilumaan ja langat laulamaan! Villa Ropon Neulontapäivä järjestetään jo toista kertaa.
Tapahtumaa vietetään lauantaina 7. helmikuuta Villa Ropon tiloissa Sastamalassa, ja ovet ovat auki kaikille mukavasta tekemisestä ja leppoisasta yhdessäolosta kiinnostuneille.
”Villa Ropon Katja Voutilainen kertoi, että hänen järjestämänsä ensimmäinen Neulontapäivä viime syksynä oli myönteinen kokemus, ja siitä tuli paljon kiittävää palautetta. Nyt volyymia on lisätty, sillä Katjan lisäksi päivää järjestämässä on meitä muitakin käsityöalan yrittäjiä”, taustoittaa kultaseppänä työskentelevä ja ”patologiseksi käsityöläiseksi” itseään tituleeraava Sanni Lehtinen.
”Mukana minun ja tapahtumaa emännöivän Villa Ropon lisäksi ovat Rva Silmusolmu, Villavuori-lankastudio, Luonnonlangat ja Tuomi Finland-korut”, hän luettelee.
Neulontapäivä on osallistujille maksuton tapahtuma.
”Kaikki ovat tervetulleita, olipa sitten pitkään neulonut tai koulun käsityötunneilla traumatisoitunut ”kutimet aikoinaan nurkkaan heittänyt” aloittelija. Mukaan voivat tulla kaikki tasosta riippumatta, me opastamme hyvin mielellämme alkuun ihan vasta-alkajista lähtien”, rohkaisee Lehtinen. Hän uskoo, että jokainen voi oppia uusia taitoja kannustavassa ilmapiirissä.

Käsitöiden tekeminen on parhaimmillaan rentouttava ja keskittymiskykyä edistävä harrastus.
”Olemme lauantaina paikalla koko päivän klo 11-17, ja mukana voi olla ihan oman aikataulun mukaan”, Lehtinen mainitsee. Kultaseppä on kehitellyt itse Lankapiika-nimeä kantavan langanohjaimen, joka nopeuttaa neulomista.
”Esittelen Lankapiikaakin tapahtumassa”, hän lupaa.
Kotiin tulee toisinaan jumituttua, mutta joskus on hyvä lähteä liikkeelle, nähdä muita ja tehdä jotakin kivaa yhdessä. Se piristää.
”Niin että mukaan vain, langat ja puikot matkaan – tai jos niitä ei ole, paikan päältäkin voi hankkia”, Lehtinen innostaa.
Neulontapäiviä on jatkossa tarkoitus järjestää useamman kerran vuodessa.
”Toivomme, että tästä tulee toistuva tapahtuma, jossa voi samalla tutustua meihin paikallisiin pienyrittäjiin. Suunnitelmissa on kehitellä yhteistyössä myös muita kädentaitoihin sekä kulttuuriin liittyviä tapahtumia, ja tuoda Villa Ropo aktiiviseksi toimijaksi mukaan Sastamalan kulttuuritarjontaan.”
Villa Ropo sijaitsee osoitteessa Tyrväänkyläntie 432, Sastamala.








