
Sisustus- ja pintamateriaaleihin keskittyneen Vammalan Väriaitan tiloissa toimiva Sastamalan Kaihdin ja Markiisi siirtyy alkukesästä Rautarastin yhteyteen Trakinkadulle.
”Väriaitta lopetetaan kokonaan, mutta Kaihdin ja Markiisi jatkaa toimintaansa Rautarastin liiketiloissa, jossa palvelen asiakkaita jatkossa”, kertoo yrittäjä Mauri Kokkonen.
Rautarastin valikoima tulee siis lähiaikoina täydentymään kaihdinpalveluilla.
”Meiltä saa periaatteessa kaiken rakentamiseen ja remontointiin rautakauppatuotteet ja pintamateriaalit mukaan lukien”, Rautarastin yrittäjä Reima Rantanen kiteyttää.
Tuotteiden lisäksi saatavilla on myös vuokrattavia koneita sekä suurempia työkaluja, joten kaikkia rakentamiseen liittyviä tykötarpeita ei tarvitse löytyä itseltä.
Kokkonen ja Rantanen ovat aiemminkin tehneet yhteistyötä, ja ohjanneet tarvittaessa asiakkaitaan asioimaan toistensa liikkeisiin, jos etsinnässä on ollut tuote tai palvelu, joka kuuluu toisen valikoimiin.
Asiakaspalveluun panostaminen ja laatuun satsaaminen onkin ollut molemmilla liikeidean kärkenä alusta saakka, ja samanhenkisille yrittäjille saman katon alla toimiminen tuntuu luontevalta ratkaisulta.

Kevään koittaessa ihmisiin iskee usein vimma laittaa kotia kuntoon, ja valon lisääntyessä erilaisille verho- ja kaihdinratkaisuille on kysyntää.
” Monesti ensimmäinen ajatus on, että meiltä saa perinteisiä sälekaihtimia, mutta todellisuudessa tuotteiden kirjo on laaja. Vaihtoehtoja on paljon, ja niihin kuuluvat erilaisten sälekaihtimien lisäksi sisustuskaihtimet, lamelliverhot, kaksoiskaihtimet, pimennysverhot, hyönteissuojat, screenit ja markiisit”, luettelee Kokkonen.
Nykypäivänä ratkaisuja on saatavilla käsikäyttöisinä, moottoroituina ja älyohjauksella toimivina. Erilaisilla kaihdin- ja verhoratkaisuilla voidaan vaikuttaa myös tilojen lämpöön vaikkapa kesähelteillä helposti tukalasti kuumentuvissa kohteissa kuten parvekkeilla.
”Ja talvella puolestaan niillä voidaan vaikuttaa lämpövuotoihin”, mainitsee Kokkonen.
”Kaikki tehdään mittatilaustyönä ja asennuspalvelu kuuluu konseptiin. Samoin kuin varaosat, korjaukset ja huollot.”

Yrittäjät haluavat säilyttää tarjoamansa palvelut paikkakunnalla, ja molempien yritysten toimintojen kokoaminen samoihin liiketiloihin tehostaa toimintaa.
”Haluamme osaltamme pyrkiä turvaamaan, että palvelumme säilyvät paikkakunnalla, eikä niitä tarvitse jatkossakaan hakea kauempaa. Toivomme, että ihmiset ymmärtäisivät kivijalkaliikkeiden merkityksen. Osaaminen, laatu ja palvelu ovat meille tärkeitä asioita, ja niillä kilpailemme esimerkiksi markkinoilla jylläävien verkkokauppojen kanssa”, miehet mainitsevat.
”Pystymme nyt kasvattamaan myös varastojamme.”
Väriaitta on kuulunut Vammalan katukuvaan kauan. Lopettamispäätös on vahvistunut vaikeiden aikojen seurauksena.
”Takana on useampi heikko vuosi. Ukrainan sota on vaikuttanut meihin kuten moniin muihinkin yrityksiin, kulut ovat kasvaneet ja kilpailu on kiristynyt, eikä asiakkaita riitä kaikille”, taustoittaa Kokkonen.
Toimintojen yhdistäminen samoihin liiketiloihin pudottaa tuntuvasti myös kulurakennetta – ja asiakkaille se puolestaan merkitsee sujuvaa asioimista, sillä samasta paikasta saa monipuolisemmin tuotteita ja palveluita.
Muutostyöt liiketiloissa ovat jo vauhdissa, ja kaihdinpalvelut aukeavat Rautarastin tiloissa kesäkuun alkupuolella.
”Tarkkaa päivää ei vielä ole lyöty lukkoon, mutta koitamme rykäistä paikat kuntoon niin, että ne olisivat siihen mennessä valmiina.”







