
Virtaama on ollut Kokemäenjoessa tavanomaista vähäisempi koko kevään. Tarvitaan runsaita sateita, jotta kuivuudesta ei muodostu kesän aikana suurempaa haittaa.
Vaihtuviin vesitilanteisiin reagoidaan säännöstelyllä. Tästä syystä esimerkiksi Rauta- ja Kulovedellä vedenpinnat ovat tavanomaisia, mutta Kokemäenjoessa vettä virtaa vähän. Säännöstelemättömät järvet ovat Pirkanmaalla paikoin jopa mittaushistorian alimmalla tasolla.
“Kokemäenjoessa virtaama on huomattavasti keskimääräistä pienempi ajankohtaan nähden”, kertoo vesivoimapäällikkö Teemu Kerttula UPM Energy Oy:stä. “Jos pidempiaikaisia vesisateita ei tule, Kokemäenjoella saatetaan nähdä poikkeuksellisen alhaisia virtaamia”, hän ennakoi.
Hetkellistä helpotusta kuivuuteen toivat viime viikon sateet. Vettä saatiin 10-20 millimetriä. Suurin osa siitä jäi maaperän kosteuttamiseen, kasvien käyttöön ja pieniin latvavesistöihin. Vesitilanteen isoa kuvaa ja suurten järvien tilannetta ne eivät korjanneet.
“Sääennusteen mukaan sateet ovat taas jäämässä vähäisiksi, eikä suurempaa vedenkorkeuksien nousua ole näkyvissä ennen uusia runsaita ja pitkäkestoisia sateita”, arvioi vesitalousasiantuntija Jukka Sainio Lounais-Suomen elinvoimakeskuksesta.
Pohjavesien pinnat ovat laskusuunnassa tavanomaista aiemmin.







