
Sastamalan keskusta-alueen paikallisliikenteen tilannetta ja haasteita on tarkasteltu kevään aikana, ja lopputulemana on, että paikallisliikenne on päättymässä heinäkuun loppuun.
Sastamalan hallintojohtaja Tapio Rautava avaa tiedotteessa ratkaisun taustoja. Syynä ovat paisuvat kustannukset ja toisaalta vähäinen asiakasmäärä.
“Syksyn liikennöintiä koskeva tarjouskilpailu päättyi kesäkuun alussa. Kaupunginhallitus päätti 8.6. keskeyttää hankinnan, koska tarjouksia saatiin vain yksi, ja se oli olennaisesti ennalta arvioitua korkeampi. Sitä ei täten voitu myöskään vertailla muihin tarjouksiin”, Rautava sanoo.
Kaupunginhallituksen päätös tarkoittaa käytännössä sitä, että paikallisliikenteen järjestäminen kaupungin keskustassa päättyy nykyisen sopimuskauden päättyessä 31.7.2026.
“Päättymässä olevalla sopimuskaudella haluttiin erityisesti sujuvoittaa yhteyksiä junavuoroille ja -vuoroilta keskustaan. Paikallisliikenteen käyttäjien määrä on kuitenkin jäänyt varsin alhaiseksi”, Rautava kertoo.
Tätä tulee tilalle
Paikallisliikenteen sijasta kuljetuksia keskusta-alueella tarvitsevat voivat jatkossa käyttää kaupungin järjestämää palvelu- eli asiointiliikennettä, vastaavalla tavalla kuin on jo pitkään ollut mahdollista kaupungin muilla alueilla (eteläinen, pohjoinen ja läntinen alue).
Palveluliikenne on kaikille tarkoitettua avointa asiointiliikennettä. Palveluliikenne toimii kutsuperiaatteella. Kuljetus tilataan soittamalla oman alueen kuljettajalle edellisen arkipäivän aikana kello 16:00 mennessä. Tarkka reitti ja aikataulu määrittyvät tilausten perusteella.
“Elokuun alusta käynnistyvän uuden sopimuskauden palveluliikenteen käytännön asioista tiedotetaan tarkemmin heinäkuun aikana”, hallintojohtaja Rautava sanoo.






