Vapaaehtoisvoimin laadittu Tyrvään kirkon peruskorjauksen vaihtoehtoinen suunnitelma ei ole etenemässä

Tyrvään kirkko.

Sastamalan seurakunnassa Tyrvään kirkon peruskorjaushankkeen toteutussuunnittelu on päättäjien käsiteltävänä. Vapaaehtoisvoimin laadittu vaihtoehtoinen suunnitelma ei ole etenemässä.

Seurakunnan tilaaman hankesuunnitelman on laatinut Arkkitehtitoimisto NOAN Oy. Kiinteistötyöryhmä esittää, että se hyväksytään rakennushistoriaselvityksen ja kustannusarvion kanssa toteutussuunnittelun pohjaksi.

Vapaaehtoisvoimin valmisteltu vaihtoehtoinen suunnitelma jätettiin valtuustoaloitteena. Sen on allekirjoittanut kirkkovaltuuston ja kirkkoneuvoston jäsen Pertti Peuraniemi. Liitteenä on kansalaisadressi.

Päätöksenteon valmistelussa todetaan, että seurakunta ei ole vaihtoehtoista suunnitelmaa tilannut eikä ollut laadinnassa millään tavalla mukana. Vaihtoehtoisessa suunnitelmassa ei ole otettu huomioon seurakunnan strategiaa, kiinteistöstrategiaa eikä hankesuunnittelulle asetettuja lähtötietoja. Sitä ei ole valmisteltu peruskorjaukseen valitun ohjausryhmän kanssa eikä tuotu seurakunnan työaloille tai toimielimille nähtäväksi, käsiteltäväksi tai kommentoitavaksi. Museovirastolta ei ole pyydetty vaihtoehtoisesta suunnitelmasta seurakunnan mandaatilla lausuntoa, joka on ehdoton edellytys suojellun kirkollisen rakennuksen olennaiselle muutokselle.

Esityksen mukaan valtuustoaloite ei johda toimenpiteisiin.

Asia on käsiteltävänä kirkkoneuvostossa ja päätöksen tekee kirkkovaltuusto.

Lue myös:

Tyrvään kirkon remonttivisiot jakavat mielipiteitä – “Ei me mitään hulluja haluta”

Jätä kommentti