Laulu ja langat tukevasti omissa käsissä – vammalalainen yrittäjä Petri Koivu halajaa paluuta musiikin pariin

Tästä musiikkiura alkoi, Petri Koivu ja hyvä ystävä Mika ”Mikki” Boedeker, musisoivat nuorina miehinä.

Harva meistä on istunut laulajalegenda Irwin Goodmanin valo- ja tv-kuvista tutuksi tulleella kuuluisalla nahkasohvalla Hämeenkyrön Lavajärvellä itse mestarin kanssa. Sohvan, jonka yläpuolella oli rivissä kuuluisan artistin kultalevyt. Edessäni istuva mies on tämän jo nuorena kokenut.

Eikä siinä kaikki, artisti Arto Sotavalta on pyytänyt Mommolan motellissa hänen yhtyettään muinoin taustabändiksi keikoilleen Itä-Suomen kiertueelle. Kuka tämä reilu kuusikymppinen puhelias mies on, jota jututan Vammalan Asemakadun kivijalkamyymälässä?

Hämmästynyt olen itsekin, vaikka ikää itsellä on enemmän ja musiikista jotain luulen tietäväni.

Jututettavana on Petri Koivu, joka pyörittää isänsä Erkin jäljissä kohta kuusikymmentä vuotta täyttävää Ompelijanmaailma Oy:tä. Kivijalkamyymälä Koivulla on myös Tampereella. Sukupolvenvaihdos yrityksessä tapahtui vuonna 2006. Sähköinsinöörin koulutuksen saanut Petri on nuoresta asti ollut perheyrityksessä opissa ja työssä, nyt pari vuosikymmentä yrittäjänä, monen muun toimen lisäksi.

Yrityksellä on Suomen monipuolisin ompelualan nettikauppa ja asiakkaita ympäri Suomen, mukana monia suuria toimijoita. Jätetään ompelukoneet, langat ja muut tarvikkeet nyt kuitenkin hyllyyn, sillä Petrillä on muutakin tavoiteltavaa kerrottavana, joka eroaa merkittävästi hänen päivätyöstään.

Yrittäjä Petri Koivu Asemakadun Ompelijanmaailma Oy:n liikkeessä Sastamalan Vammalassa.

Petri on harrastanut laulua kuusivuotiaasta asti, esiinnyttyään silloin päiväkerhon kevätjuhlassa. Alakouluikäisenä hän sai sähköbasson ja harjoitteli koulukaverinsa Mika Boedekerin kanssa mm. Hurriganesin My only one -kappaletta. Tämän jälkeen perustettiin ensimmäinen bändi The New One, jonka ensimmäinen keikka oli Sastamalakodissa.

Yle kuvasi tuohon aikaan Vammalan Seukulla Kohtauspaikka-nimistä ohjelmaa, johon The New One ja toinen paikallinen Tyhjät Patterit yhtye pääsivät mukaan. Tästä näkyvyydestä olikin hyötyä, lehti-ilmoituksissa esimerkiksi mainostettiin TV:stä tuttua poikaa, joka Aulis Järvisen yhtyeessä tansseissa lauloi.

Parikymppinen Petri lauloi ja soitti bassoa Aulis Järvisen yhtyeessä, säestäen myös Irvininiä Ellivuoressa. Kokemusta tuli alasta vanhempien soittajien kautta, oppia hän sai myös Seukulla pidettyjen bändikurssien kautta. Sittemmin musisoitiin Trio Petri Koivun nimissä häissä, tapahtumissa ja ravintoloissa, mm. Vammalan Seurahuoneella. Kosketinsoittimia yhtyeessä soitti pikkuveli Pasi.

Myöhemmin musisointi kuitenkin jäi vähemmälle perhe ja työasioiden kiireiden vuoksi. Lukioaikoihin istuutui myös hänen tuleva vaimonsa Tarja Petrin rinnalle autoon Puistokadulla Jokisen liikkeen kohdilla Vammalassa. Siitä asti on langat heillä pysyneet käsissä ja asiat järjestyksessä yhteistuumin, myös liikkeen puolella jo pitkän ajan. Kaksi lasta saatettiin ja kasvatettiin maailmaan työn lomassa.

Kuvassa, taka-alalla Pekka Pulli, edessä vas. Markku Lahtivirta, selin Petri Koivu ja opettaja Juuso Nordlund. Juuso Nordlund on ollut mukana useissa Juicen kokoonpanoissa.

Sulkapalloa ja pihapuutarhahommia vapaalla harrastava Petri on nyt uuden tulemisen alussa laulajana, ilmeisen vakavissaan ja tosissaan. Myös yhtyeen perustaminen lienee vain ajan kysymys. Hakusessa on alan samanhenkisiä osaajia yhtyeeseen, kiinnostuneet voivat ottaa yhteyttä, sanoo Petri suoraan. Laulajan paikan hän on varannut itselleen ja keikkailua alustavasti tiedossa kohtuullisessa määrin.

Ennen yhtyettä on edessä kuitenkin Seinäjoen tangoseniori -laulukilpailun finaali tämän vuoden heinäkuussa, jonne mies selvitti tiensä kolmen eri karsinnan kautta. Innoittajana ja eteen päin puskijana hänellä on ollut paikallisen laulukoulu Preston Päivi Vahela-Nykänen, jota Petri kilvan kiittää tuesta ja lauluopista.

Myös Kiuruveden Iskelmäviikkojen Seniorimestarin titteli on miehellä hakusessa, tämä vain vajaa viikko Seinäjoen tangomarkkinoiden jälkeen. Iskelmäviikkojen seniorilaulajien finaali Kiuruvedellä käydään ja nähdään Eveo-TV Kanavalla 16.7.2026. Finaaliin valitut laulajat selviävät paikan päällä 1-2 päivää ennen finaalia pidettyjen karsintojen kautta.

Petrin laulua livenä kuulleet voivat sanoa hyvillä mielin, että lahjakkuutta ja laulutaitoa miehellä on vaikka mihin. Nuorena miehenä hän lauloi jo mm. Juicea, Eppuja ja Popedaa. Usein lahjakkuuden ja harjoittelun tuloksen kuulija kuulee laulun ala- ja ylä-äänissä, tasaisemmissa osuuksissa eroja on vaikeampi havaita. Myös sävelkorva ja laulun uskottava tulkinta on Petrillä kohdallaan.

Laulun ilo ja taito Petri Koivulla on säilynyt. Koivut ovat Petrin suosikkipuita luonnossa. Nyt laulun siipiä kokeillaan korkeatasoisissa laulukilpailuissa.

Kilpailuissa myös lavaesiintyminen, olemus vaatetusta myöten ja karisma vaikuttavat kilpailun tuomaristoon. Myös nämä on oltava kunnossa mieliessä Suomen huipulle. Esiintymisasuna petri käyttää Koskenkorvalaisen sponsorin Jari Mäki Oy:n maahantuomia Country- paitoja ja Topmannin käsintehtyjä kotimaisia krokotiilikuvioituja erivärisiä lagerkenkiä. Lisäksi mustat farkut jalassa tuovat Petrin mielestä uskottavasti hieman erilaisuutta puku- ja pikkutakkiasuissa kilpaileviin. Hieman kuin olisin erilainen ”nuori” näissä ympyröissä.

Näissä asuissa Petri on esiintynyt menestyksekkäästi laulukilpailujen eri vaiheissa ja aikoo esiintyä näin jatkossakin. Tangosenioreiden 45+ sarjan finaali käydään Seinäjoella pe 10.7.2026.

Sastamalasta ja lähikunnista on perinteisesti kilpailijoita päässyt niin Seinäjoen kuin Kiuruvedenkin finaaleihin. Tänä vuonnakin laulajia on jatkossa tangosenioreiden lisäksi ainakin tangojuniori- ja tangovekara sarjoissa laulukoulu Preston listoilta Sastamalasta. Vuoden 2024 tangovekara kilpailun Sastamalalainen voittaja, taitava Sofia Krankkala, pyrkii nyt tangojunioriksi. Presto-laulukoulun oppilaita lähikunnista ja muualta on mukana myös useita.

Seinäjoen tangokuningattaren tittelistä päälaulukilpailussa kilpailee Kauhajoelta tuleva Raija Mäntyniemi, myös hän tulee ”tähtien tallista” Sastamalasta. Perinteisen kauniisti tangoja tulkitseva Raija on mukana kolmatta kertaa, sanooko se toden? Raija valittiin juuri pidetyillä Meri-Tangoristeilyllä naiskilpailijoiden ykkössuosikiksi kuningattareksi laivalla olleiden tangofanien äänillä.

Suuri yleisö toivoo monesti ”kunnon” tangoja perinteisesti laulettuna. Tuomaristo katsoo asiaa ehkä hieman toiselta kantilta, sillä uutta ilmettä tangoillekin kai haetaan. Näiden asioiden parissa puntaroitavaa riittää kuin aina. Kumpi ja Kampi ”tappelivat” jo muinoin. Kumpi voitti? Tangolaulukilpailun finaali tulee suorana lähetyksenä Seinäjoelta TV 1 kanavalta la 13.7.2026.

Teksti ja kuvat: Hannu Moilanen

Nuori Petri Koivu tunnelmoi, usein nuorena Juicea, Eppuja ja Popedaa.
Tanssi-ilmoituksia lehdissä 1980-luvun alusta.
Aulis Järvisen tunnettu yhtye. Kokoonpanossa vasemmalta, Mikki Murtojärvi, Jorma Riutta, Aulis Järvinen ja Petri Koivu.

Jätä kommentti