
Tapahtumaviikonloppu lähtee liikkeelle rytmikkäästi lauantaina 25.7. Herkkujuustolan pihapiirissä pidettävien markkinatanssien merkeissä.
”Samalla sabluunalla mennään tanssien suhteen kuin viime vuonna, kaikki meni silloin hienosti. Bändinä on tänä vuonna The Misters. Ja kun bändi lopettaa, Sasu tulee laulattamaan karaokea. Kokkikin on paikalla aina iltakymmeneen saakka, joten ruokaakin meiltä saa”, Herkkujuustolan Jenni Dörig kertoo.
Tanssit alkavat iltakuudelta ja jatkuvat aina pikkutunneille saakka. Markkinahumu jatkuu sunnuntaina 26.7. kylänraitilla ja sen lähiympäristössä klo 10-15.
”Näytteilleasettajia on jälleen ilmoittautunut mukaan runsaasti. Myyjiä on arviolta saman verran kuin viime vuonna. Viime vuonna oli väkeä hyvin liikkeellä, ja uskon, että niin käy tänäkin vuonna. Monille Häijään Markkinat ovat jokakesäinen traditio, jonne tullaan tapaamaan myös tuttuja, ja toki myös tutustumaan uusiin ihmisiin”, Dörig pohtii.
Hän itse tapasi puolisonsa, sveitsiläisen juustomestari Peter Dörigin kyseisillä markkinoilla vuonna 2000. Ilman tätä kohtaamista ei Mouhijärvelle olisi Herkkujuustolaa koskaan noussut.
”Olen kuullut, että moni muukin pari on löytänyt toisensa markkinoilta. Ja kun tyttärelleni puhuin, että on näissä markkinoissa vain aikamoinen homma järjestää, hän tuumasi, että ei pidä valittaa, markkinat on hyvä juttu – ilman niitä ei meitä lapsiakaan olisi”, nauraa Jenni Dörig.

”Minulla itselläni on tänä vuonna tosi monta roolia markkinoilla. Muiden tehtävien ohella olen apuna myös Korvenmäen Museokahvilassa, joka on aivan markkina-alueen keskellä, ja jo miljöönä kokemisen arvoinen”, Dörig mainitsee.
”Kannustan käymään siellä myös siksi, että Mouhijärven yhteiskoulun oppilaat keräävät leirikouluun rahaa Museokahvilan tuotoilla. Nuorilla itsellään on vetovastuu, ja me vanhemmat olemme siellä vain apuna.”
Markkinatapahtuman järjestäminen on aina suuri rutistus järjestäjätaholta, ja aktiivisia ihmisiä tarvitaan. Talkoolaiset ovat kullanarvoisia.
”Vapaaehtoisia tarvitaan. Heitä ei koskaan ole liikaa”, Dörig painottaa.
Tapahtumaa järjestävä taho Mouhijärven Yrittäjät muistuttaa, että markkina-alueella tulee ajella varovaisuutta noudattaen. Valtatiellä 11, Sastamalantiellä sekä Kyröntiellä on opasteita, joiden avulla löytää hyvin paikan päälle.
Pysäköintipaikat on merkitty P-merkeillä. Parkkipaikkatiloja on varattu markkinavieraille runsaasti.







