
Lintujen syysmuutto alkaa jo olla näkyvämpää. Päivämuuttajia on runsaammin liikkeellä ja monet lajit kerääntyvät entistä suurempiin parviin.
BirdLife Suomen mukaan keltavästäräkkien ja metsäkirvisten muutto voimistuu elokuun loppua kohden. Myös petolintuja alkaa näkyä enemmän. Esimerkiksi Pirkanmaalla muuttavia mehiläishaukkoja on laskettu jo kymmenittäin.
Tundrakurmitsojen, sirrien ja muiden arktisten kahlaajien muuttoparvia nähtiin erityisesti elokuun alkupäivinä. Töyhtöhyyppiä on lukuisilla pelloilla jopa satamäärin, mutta lajin muutto jatkuu vielä pitkälle syksyyn. Muita näkyviä kerääntyjiä ovat esimerkiksi merihanhet, kurjet ja kottaraiset.
Lintutilannekatsauksessa nostetaan harvinaisemmista lajeista muun muassa Kokemäellä Puurijärvellä havaitut punajalkahaukat.







