”He ovat rakentaneet rohkeasti omaa yrityspolkuaan” – Sastamala palkitsi nuoria yrittäjiä

4H-yrittäjä Melina Laaja ja nuori yrittäjä Lisette Pärnoja palkittiin Sastamalan kaupungin järjestämässä tilaisuudessa Tiilihovissa Vammalassa tiistaiaamuna 1. syyskuuta. Kuva: Anne Heikkilä.

Sastamalan kaupunki palkitsi vuoden 2026 Yrittäjäviikon aamukahvitilaisuudessa kolme esimerkillistä nuorta yrittäjää: Melina Laajan, Alli Järvisen ja Lisette Pärnojan. Palkinnoilla halutaan nostaa esiin nuoria, jotka ovat rohkeasti rakentaneet omaa yrityspolkuaan, luoneet työtä itselleen ja toimineet kannustavina esimerkkeinä muille nuorille.

Vuoden 4H-yrittäjäksi valittiin Melina Laaja, joka on toiminut 4H-yrittäjänä vuodesta 2023 lähtien. Melina tunnetaan erityisesti Sastamala Gregoriana tapahtuman yhteydessä järjestettävästä Aittakahvilasta, jota hän on pyörittänyt jokaisena toimintavuotenaan.

Lisäksi hänen yrityksensä, Tapahtumapalvelut Melina, tuottaa musiikkiesityksiä ja kahviopalveluita erilaisiin tapahtumiin. Melina on osoittanut poikkeuksellista yrittäjähenkeä investoimalla määrätietoisesti toimintaansa ja kasvattamalla palveluvalmiuksiaan. Hänen yrityksensä liikevaihto on jokaisena toimintavuonna ollut lähellä 4H-yritystoiminnalle asetettua 8 000 euron enimmäisrajaa, mikä kertoo määrätietoisesta työstä ja vahvasta asiakaskysynnästä.

Allin yritys kasvoi yli 4H:sta

Vuoden nuorena yrittäjänä palkittiin Alli Järvinen, joka aloitti 4H-yrittäjänä vuonna 2022 ja jatkoi toimintaansa lähes neljän ja puolen vuoden ajan. Allin yritys, Aalto Voimistelupalvelut, tarjoaa joukkuevoimistelun koreografiointia, musiikkien valintaa ja miksaamista, valmennusta, tuomarointia sekä valokuvauspalveluita. Vuonna 2026 Alli suunnitteli kilpailukoreografiat kuudelle joukkueelle ja teki musiikkimiksauksia peräti viidelletoista joukkueelle.

Toiminnan kasvu on ollut merkittävää. Vuoden 2025 4H-yrityskilpailun finaalipaikka toi lisää näkyvyyttä, ja kysyntä kasvoi niin voimakkaasti, että kesällä 2026 4H-yritystoiminta vaihtui toiminimiyrittäjyydeksi liikevaihdon ylittäessä 4H-yritykselle asetetun rajan. Alli on samalla tuonut esimerkillisellä tavalla näkyvyyttä niin sastamalalaiselle nuorelle yrittäjyydelle kuin 4H-yrittäjyydellekin.

Omien sanojensa mukaan 4H-yrittäjyys on opettanut hänelle markkinointia, asiakaspalvelua, hinnoittelua, laskutusta, kirjanpitoa ja oman osaamisen kehittämistä sekä tarjonnut erinomaisen väylän kokeilla yritysideansa toimivuutta käytännössä.

Alli Järvinen opiskelee Jyväskylässä, eikä sen vuoksi päässyt osallistumaan palkitsemistilaisuuteen. Mikko Rauva nappasi nuoresta yrittäjästä aiemmin kuvan kaupungintalon edustalla.

Koulun kautta innostusta yrittäjyyteen

Toinen vuoden nuoren yrittäjän tunnustus myönnettiin Lisette Pärnojalle, joka on rakentanut tavoitteellisesti omaa yrittäjäpolkuaan opintojensa aikana ja niiden jälkeen. Jo opintojen alkuvaiheessa Lisette löysi oman alansa ja kiinnostui yrittäjyydestä. Hän syvensi osaamistaan tutustumalla yrittäjyyteen koulussa, työssäoppimisjaksoilla ja keskustelemalla alan yrittäjien kanssa. Vuoden 2025 alussa hän osallistui 4H-yrittäjyyskoulutukseen ja aloitti saman vuoden kesällä yrittäjänä hoitolaympäristössä.

Valmistumisensa jälkeen alkuvuodesta 2026 Lisette jatkoi yrittäjäuraansa vuokratuoliyrittäjänä Tampereella toimivassa Arellassa. Hän kuvaa yrittäjyyttä yhdeksi elämänsä suurimmista ja parhaista päätöksistä.

”Yrittäjänä olen saanut kokea vastuunkannon aivan uudella tavalla. Vastaan itse omasta työstäni, asiakashankinnasta ja liiketoiminnan kehittämisestä. Asiakaskunnan rakentaminen on vaatinut paljon työtä, mutta samalla se on ollut erittäin palkitsevaa”, hän kertoo tiedotteessa.

Liseten vahvuuksina ovat vastuullisuus, määrätietoisuus ja asiakaslähtöisyys. Jo opiskeluaikana hänelle muodostui uskollinen asiakaskunta, joka halusi varata palveluita juuri häneltä.

Jätä kommentti