Kinetic Stronghold 26 -paikallispuolustusharjoitusten yhteydessä järjestetty tapahtuma veti hyvin yleisöä

Puolustusvoimien kalusto herätti kiinnostusta.

Huittisten katukuvassa näkyi aseistettuja sotilaita ja Puolustusvoimien kalustoa 28.8.- 4.9. välisenä aikana. Kansalaisia oli tiedotettu asiasta hyvin etukäteen, joten se ei tullut huittislaisille yllätyksenä.

Kyseessä oli Porin prikaatin johtama Kinetic Stronghold 26 -paikallispuolustusharjoitus. Harjoituksen yhteydessä järjestettiin viranomaisten yhteinen toritapahtuma Huittisten vanhalla urheilukentällä syyskuun toisena päivänä.

Tapahtumassa oli mukana Puolustusvoimien lisäksi Lounais-Suomen poliisilaitos, Satakunnan hyvinvointialue, Satakunnan pelastuslaitos, Länsi-Suomen merivartiosto, Huittisten kaupunki, Lounais-Suomen maanpuolustuspiiri, Tulli sekä muita järjestöjä.

Tilaisuus oli kaikille avoin kansalaistapahtuma, jossa pääsi tutustumaan siihen, minkälaista työtä eri viranomaiset tekevät yhteisen turvallisuuden eteen, ja minkälaista kalustoa he käyttävät.

Suomea kuohuttanut mopopojan kiilaamistapaus puhutti myös Huittisissa.”Siitä nuoriso on kysellyt eniten. Sanotaan sillä tavalla, että eihän se puolin eikä toisin hyvin mennyt”, vanhempi konstaapeli Risto Kukkula muotoili. “Itse en aja moottoripyörällä, vahdin tätä sillä välin, kun omistaja on kahvilla.”

Keskustelumahdollisuus Puolustusvoimien edustajien ja muiden viranomaisten kanssa kiinnosti yleisöä. Paikalla oli myös Sotilaskodin myyntipiste, jonka luo kiemurtelikin pitkä jono yleisön kaivatessa kuuluisia ”sotkun munkkeja”.

Kentälle kokoontui runsaasti kaiken ikäistä yleisöä, myös koululaisryhmiä oli paikan päällä paljon. Lämmin ja aurinkoinen sää loi osaltaan tilaisuudelle ihanteelliset puitteet.

Järjestäjätahot olivat tyytyväisiä siihen, että ihmiset osallistuivat aktiivisesti tapahtumaan, ja ajankohtaisista asioista syntyi hyviä ja tarpeellisia keskusteluja.

Yleisön joukosta kiiteltiin tapahtumapaikkaa, hyviä järjestelyjä, monipuolista ohjelmaa sekä sitä, että kalustoon sai tutustua kaikessa rauhassa aivan sisätiloja myöten.

Eero Haavisto Huittisten VPK:sta esitteli törmäysautoa. “Tätä käytetään suojaamaan onnettomuuspaikalla olevia pelastajia ja hinausautojen kuljettajia. Näitä ei ole montaa Suomessa. Olemme rakentaneet tämän itse.”
Mervi Kuusivuo-Aaltonen ja Jorma Aaltonen jonottivat Sotilaskodin munkkeja. “Tulimme ihan varta vasten tänne tapahtumaan Tyrväältä. Puolustusvoimien kalusto kiinnosti erityisesti. Hyvä ja tärkeä tilaisuus”, pariskunta tuumasi.
Osastonhoitaja Ari Nikki ja ensihoitopäällikkö Vesa Hietava esittelivät ambulanssia. “Jotkut lapset vähän jännittävätkin tätä ajonauvoa, ja aikuiset ovat kertoneet omia kokemuksiaan siitä, kun heitä on viety ambulanssin kyydillä. Monenlaisia tarinoita olemme saaneet kuulla.”
Henna Kuuluvainen ja Emilia Korpela kertoivat tullin toiminnasta. “Ihmisiä on kiinnostanut, mitä me teemme. Tulli vastaa tavaroiden turvallisuudesta ja kieltojen ja rajoitusten noudattamisesta niin matkustajatuomisten kuin kaupallistenkin tavaroiden suhteen. Kaikki mitä tulee myyntiin, tulee tullin läpi.”
Nelli Rissanen suoritti sotilaiden taakankantotestin, jossa kummassakin kädessä kannetaan kahvakuulaa. Vähimmäisvaatimuksen 100 metriä Rissanen ylitti kirkkaasti vetäen kylmiltään 125 metriä. “Se on tosi kova tulos naiselta”, hehkuttivat kannustusjoukot.
Sotilaskodin munkit tekivät kauppansa. Kuuluisaa herkkua havittelevista muodostui pitkä jono.
Paloauton varustusta.
Poliisin “Musta maija”.
Pelastustoimi oli hyvin edustettuna.

Jätä kommentti