Huittisissa varastettiin aseita omakotitalosta, tekijät jäivät nopeasti kiinni

Poliisi tutkii Huittisissa omakotitaloon kohdistunutta murtoa. Asunnosta vietin useita ampuma-aseita.

Teosta epäillään noin 35-vuotiasta miestä sekä noin 20-vuotiaita miestä ja naista. Poliisi pääsi heidän jäljilleen oman tiedonhankintansa ja tutkintatoimien avulla.

Murto tehtiin viime keskiviikkona päiväaikaan.

“Epäillyt tekijät tavoitettiin Pirkanmaalta”, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Juho Rinne Lounais-Suomen poliisilaitokselta. “Anastetut ampuma-aseet saatiin etsintöjen myötä poliisin haltuun”, hän jatkaa.

Kolmikko oli esitutkinnan aikana pidätettynä. Heidät on sittemmin vapautettu.

Tapahtuneen tutkinta jatkuu teknisen tutkinnan tulosten analysoinnilla.

Jätä kommentti