“Kaikki kilometrit lasketaan, on sitten menty yksin tai yhdessä” – Telilä-konserni liikkuu varoja lasten ja nuorten urheiluharrastusten tueksi

Porukka lähtökuopissa Sastamalan Löytötexin edustalla.

Telilä-konsernin henkilöstöllä on meneillään hyväntekeväisyyshaaste. Sastamalassa, Huittisissa ja Lohjalla toimivan yrityksen on tarkoitus kerätä lokakuuhun mennessä kokonaisuudessaan noin 8000 euron potti, joka jaetaan paikkakuntien kesken lasten ja nuorten urheiluseurojen tukemiseksi.

Tempauksen taustalla vaikuttaa koronavirus, jonka vuoksi seurojen järjestämät talkoot ja muutkin rahankeruukanavat ovat olleet suljettuina.

Hyväntekeväisyyspotti karttuu kävely-, juoksu-, rullahiihto- ja pyöräilykilometreistä.

Kaikki kilometrit lasketaan, on sitten menty yksin tai yhdessä”, toteaa toimitusjohtaja Pekka Telilä

Lauantaina 5. syyskuuta reippaan työporukan saattoi nähdä yhteisellä pyörälenkillä Sastamalan, Huittisten ja Punkalaitumen teillä. Löytötexin pihasta Vammalasta startanneen yhteislenkin ensimmäinen pysähdys tehtiin noin kolmenkymmenen kilometrin polkemisen jälkeen Sähköliike E.J. Lehdon pihassa Huittisissa, missä letkan jatkoksi liittyi vielä kaksi pyöräilijää.

“Kaikkineen matkassa oli tämän jälkeen 11 pyöräilijää sekä huoltoauton kuljettaja”, Telilä kertoo.

Huoltoautoa tarvittiin seuraavalla etapilla Huittisten ja Punkalaitumen välillä, kun yhden polkupyörän kanssa oli teknisiä ongelmia. Onneksi auton kyydissä kulki varapyörä, ja matka saattoi jatkua. Punkalaitumella tauko pidettiin LVI-Tapioharjun pihassa, missä porukka tankkasi eväitä ja juomapullonsa loppurypistystä varten.

“Kun voimia riitti, kiersimme vielä Punkalaitumen keskustan liikenneympyrän kautta ennen kuin suuntasimme takaisin Sastamalaan. Viimeinen siirtymä sujui hyvin syksyisen auringon helliessä.”

Perillä Sastamalassa pyöräilijäjoukko polki vielä keskustan läpi päätepisteeseensä Laiturikahvilaan. Kokonaisuudessaan matkaa kertyi noin 90 kilometriä, ja rauhallisella tahdilla toinen toistaan kannustaen kaikki selvittivät lenkin.

Huittisissa letkaan liittyi vielä kaksi pyöräilijää. Tässä koko porukka.

Hyväntekeväisyystempauksen lahjoituskohteet äänestetään Telilän Facebook-sivuilla ensi kuussa haasteen päätyttyä. Pekka Telilän mukaan henkilöstö on pysynyt hienosti 8000 euron tavoitevauhdissa.

“Tämänhetkinen tilanne näyttää siltä, että kilometrit riittävät hyvinkin asetettuun tavoitteeseen.”

Erilaiset tempaukset ovat Telilän väelle tuttuja. Viime vuonna yrityksessä tartuttiin painonpudotushaasteeseen, jossa kukin henkilökunnan jäsen pyrki tiputtamaan painostaan 7 prosenttia. Toimitusjohtajan mukaan loistaviin tuloksiin päättynyt haaste antoi kimmokkeen toteuttaa jonkin uuden haasteen.

“Henkilökunta on kaikesta innostuvaa, liittyy se sitten urheiluun tai muuhun yhteiseen tekemiseen. Tällaiset tilaisuudet vain vahvistavat tätä meidän yhteenkuuluvuutta ja ryhmänä toimimista”, summaa Telilä yhteislenkkiä ja haastetta ylipäätään.

Telilä-konsernissa on henkilöstöä tällä haavaa 92. Lohjalla 80 kilometrin yhteinen pyörälenkki toteutettiin henkilökunnan toimesta elokuun puolivälissä.

“Siellä mukana oli 15 pyöräilijää.”

Kaikki selvisivät noin 90 kilometrin lenkistä toinen toistaan tukien.