Sastamalan omaishoitajamiehille viritellään uudenlaista toimintaq, johon ovat tervetulleita niin entiset, nykyiset, viralliset kuin epävirallisetkin omaishoitajat.
Tarkoitus on juurruttaa paikkakunnalle Pirkanmaan Omaishoitajat ry Pionin Mitäs miehille? -toiminta. Sen tarkoituksena on omaishoitajamiesten yksinäisyyden vähentäminen verkostoitumisen avulla.
”Tavoitteena on miesomaishoitajien voimavarojen ylläpito ja kohentaminen nimenomaan miesten omien kiinnostusten, tarpeiden ja toiveiden pohjalta”, kertoo toimintaa koordinoiva Timo Sälli.
Tällä haavaa pääpaino miestoiminnassa on ollut Tampereella, missä eri tilaisuuksiin on osallistunut jopa 50 pirkanmaalaista miestä. Sällin mukaan toiminnan laajentamisesta Sastamalaan ja Valkeakoskelle on ollut kysyntää.
”Myös muita alueellisia ryhmiä on tarkoitus perustaa. Palaute on ollut hyvää. Ryhmässä syntyy nopeasti yhteenkuuluvuudentunnetta, kun vertaisia on läsnä. Tiedon jaolle ja juttuseuralle on kysyntää”, hän on huomannut.
Mitäs miehille? on Pirkanmaan Omaishoitajien vetämä hanke, jota rahoittaa Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus STEA. Hanke jatkuu vuoden 2021 loppuun.