
Sastamalan kaupungin matkailu- ja tapahtumatuottaja Teresa Herrero Vidfelt on anonut kaupungilta lupaa Tyrwäyspäivien mainosbanderollin ripustamiseen Asemakadulle 19. lokakuuta alkaen.
Yhdyskuntatekniikan päällikkö Pasi Lähteenmäki on myöntänyt viranhaltijapäätöksellä luvan banderollin kiinnittämiseen. Mainoskyltti asennetaan paikoilleen yhdyskuntatekniikan toimesta, ja se on Asemakadulla 2. marraskuuta saakka.
Tyrwäyspäivät on sastamalalaisten kauppiaiden ja kaupungin yhteinen myyntitempaus alueen kaupan ja palveluiden alan sekä kaupunkikeskuksen elinvoimaisuuden lisäämiseksi.
Tänä syksynä tapahtuma pidetään pyhäinpäivän alla torstaina 29. ja perjantaina 30. lokakuuta.
Tyrwäyspäivistä aiemmin:
”Omalla toiminnallaan voi vaikuttaa paljon” – Tyrwäyspäivät pidetään suunnitellusti lokakuun lopulla