Eduskunnan “joululahjarahoista” 300 000 euroa valtatien 12 valaistuksen jatkamiseen

Valtiovarainvaliokunnan budjettimietinnössä on määrärahalisäyksissä mukana 300 000 euroa valtatien 12 valaistuksen jatkamiseksi Sastamalan ja Nokian välillä.

“Tämän ansiosta voidaan jatkaa valaistusta Pikku-Kojolantien liittymältä aina Sarkolassa sijaitsevaan Jokivarrentien liittymään saakka. Tämä lisää tieosuuden turvallisuutta, ja on tervetullut parannus niin alueen asukkaiden kuin elinkeinoelämänkin kannalta”, kertoo kansanedustaja Ilmari Nurminen (sd.) mediatiedotteessaan.

“Sastamalan seudulla on nykyisen hallituksen aikana tehty muutoinkin mittava määrä erilaisia tieliikennehankkeita. Olen tyytyväinen, että alkukaudesta liikenneministeri Marin ja nyt liikenneministeri Harakka ovat olleet myötämielisiä alueemme hankkeille. Hyvät neuvottelusuhteet ovat olleet vahva valttikorttimme”, Nurminen jatkaa.

Myös keskustan Pirkanmaan kansanedustajat Jouni Ovaska ja Arto Pirttilahti ovat olleet merkittävässä osassa lisärahoituksen saamisessa valtatien 12 valaistuksen parantamiseen.

Sastamalan seudun tiehankkeisiin on käytetty tämän hallituksen aikana yli seitsemän miljoonaa euroa. Näiden varojen avulla on esimerkiksi parannettu liittymiä, sorateitä, teiden rakenteita, tieturvallisuutta sekä tehty lukuisia päällystysurakoita.

Myös oppositiopuolue kokoomuksen sastamalalainen kansanedustaja Arto Satonen on ollut tiehankkeiden suhteen aktiivinen. Lokakuussa hän esitti talousarvioaloitteessa toiveen 630 000 euron määrärahasta valtatien 12 valaistukselle Nokian ja Kärppälän välille.

  • Jari

    Hyvin on satsattu Vt12, onkohan valot ihan oikeasti tarpeelliset? Vt11 liikennemäärät ovat Nokia- Häijää välillä suuremmat, silti sinne ei ole saatu aikaan hirviaitoja ja Murhasaaren Porin puolen ohituskaistaa. Tämä on Pirkanmaan mustimpia hirvikolariosuuksia. Noilla valojen hinnalla olis saatu hirviaitaa paljon lisää! Valot ei hirvikolarissa auta, kokemusta löytyy!

    • Jarkko

      Kyllä liikennemäärät on kaksinkertaiset VT 12:sta. Käytän molempia teitä mutta suosin VT 11 juuri pienemmän liikennemääran takia. Sinne tosiaan tarvittaisiin hirviaitoja Murhasaaren ja Häijään välille. Hölmöjä ohittajia on myös vähemmän.

      • Jari

        “Nokian ja Porin välinen valtatie 11 on Sastamalan vilkkain maantie. Kaupungin keskustaa sivuava valtatie 12 jää liikennevirasto Väylän tilastojen mukaan toiseksi. Eikä tilanne ole edes uusi, vaan luvut olivat saman suuntaiset jo vuonna 2012. Valtatiellä 11 liikenne on varsin vilkasta Nokialta aina Uotsolaan ja Suodenniemelle vievän Mouhijärventien päähän. Selvästi vilkkainta liikenne on toki Kankaantaan teollisuusalueen kummallakin puolen Nokialla, jossa liikennemäärä lähentelee enimmillään 12000 autoa”.
        “Valtatiellä 12 liikenne nousee Sastamalassa korkeimmilleen Stormin paikkeilla, jossa kulkee päivittäin noin 7000 ajoneuvoa. Autojen määrä vähenee valtatiellä Vammalaan vievän Tampereentien jälkeen 5300–5800 ajoneuvoon”.

      • Jarkko

        Otan hieman takaisin arviotani. Kankaantaka VT11 noin 12000. Vastaava VT12 Nokian kohta 11400 . Häijään kiertoliittymä 7600 (VT11) ja Stormi 7000 (VT 12) Nämä vuoden 2019 lukuja joita voi verrata keskenään Sastamalaa koskien eli siltä pohjalta VT 11 on hiuksen hienosti edellä tuon Väylän tilastoinnin mukaan.

  • Patce

    Liikennemäärien osalta olisi valaistus ollut järkevämpi laittaa Tottijärventien ja Nokian Shellin väliselle osuudelle.

  • De Facto

    Valtatie 12 on Sastamalan ja Tampereen välinen pääväylä. Tutkitun tiedon puuttuessa kerron omia kokemusperäisiä näkemyksiäni. Kun kuljen Vammalasta Tampereelle aamupäivällä noin klo 7 – 9:n välillä, niin vastaantuleva liikenne on lähes katkeamatonta. Lähes saman havainnon voi tehdä peruutuspeiliin katsomalla ja väistelemällä Tampereen suuntaan ajavia kiireisiä ohittelijoita. Ilmari on oikealla asialla esittäessään lisää valaistusta ja myös lisää hirviaitaa tarvitaan. Seuraava kehittämisvaihe voisi olla piennarten leventäminen ja keskiaidan rakentaminen muutamiin kohtiin.

    Kuljen silloin tällöin myös VT 11:n kautta. Siellä liikenne on rauhallisempaa ja paikka paikoin on turvallisen tuntuista keskiaitaa, samoin hirviaitaa näkyy olevan. Toki parantamisen varaa on tälläkin tiellä: valaistusta ja hirviaitaa lisää. Mutta suhteellisuudentajua pitää olla.

    • Jari

      “De Facto” on varmaan katsonut “Jarkon” tutkittua tietoa VT11 ja Vt12 liikennemääristä, hyvä että tuodaan faktat esiin, eikä “mutu” tuntemuksia, myös päättäjillä tuntuu olevan tiedoissa puutteita. Liikenneturvallisuuden parantamiseen käytettävät rahat ovat todella rajalliset, siksi niiden käyttämisessä pitäisi olla tutkittua tietoa hyötysuhteesta, mitä parannuksella saadaan aikaan. Tässä kaivataan “De Facton” kaipaamaa suhteellisuudentajua, mihin kannattaa investoida ja kuinka paljon, jotta saadaan maksimaalinen hyöty liikenneturvallisuudessa.

Kommentointi ei ole käytössä.