“Sastamalan pitää näkyä ja kuulua” – Paikkakunnan profiilia kohotettava monin tavoin

Maisemaa Pirunvuorelta. Kuva: Sastamalan kaupunki / Teresa Herrero Videfelt.

Sastamalassa on mieltä rauhoittavaa luontoa upeine maisemiin. Täällä on hienoja kulttuurikohteita ja valtakunnallisesti tunnettuja oman alansa huippuyrityksiä. Sastamalan hyviä puolia voisi luetella lisääkin, mutta kyllähän me sastamalalaiset ne muutenkin tiedämme. Siinähän se ongelma onkin, että liian harva kaupunkimme ulkopuolella tietää Sastamalasta.

Tiedätkö missä Sastamala on? Voisitko kuvitella asuvasi siellä? Pahoin pelkään, että jos näin kysyttäisiin Tampereelta valmistuvilta korkeakouluopiskelijoilta, vastaukset voisivat olla hälyttävää luettavaa. Vuonna 2017 alkaneella yliopistotaipaleellani olen moneen kertaan saanut kertoa kanssaopiskelijoille, missä Sastamala on ja mitä täältä löytyy. Kovimmat urheilutietäjät osaavat nimetä Valepan ja joku Herra Hakkaraisen talon, mutta siihen tiedot yleensä jäävät.

Kaupungin, yritysten, oppilaitosten ja lähialueen korkeakoulujen välinen yhteistyö on erittäin tärkeää, jotta Sastamalaan saadaan jatkossakin oman alansa huippuammattilaisia. Yksi konkreettinen keino olisi kaupungin ja yritysten välinen yhteistyö sen suhteen, miten voitaisiin tarjota yhä useampia harjoittelupaikkoja ja näin tehdä Sastamalaa luontoineen, yrityksineen ja kulttuureineen tunnetuksi. Juuri korkeakouluista valmistuvat ovat sitä kohderyhmää, jota Sastamala voisi houkutella, kun etätyö ja kaipuu maaseudun rauhaan on alkanut yleistyä. Lisäksi nopea rautatieyhteys Tampereelle ja Poriin on asia, joka täytyy pitää vahvasti esillä Sastamalaa kehitettäessä ja markkinoitaessa.

Sastamalan profiilin kohottamisessa on kyse monista erilaisista tekijöistä ja ratkaisuista. Pelkän markkinoinnin varaan ei voida rakentaa. Taustalta on löydyttävä oikeasti toimivat palvelut, jotka ovat mahdollisimman lähellä tai helposti käytettävissä mahdollisimman monelle. Yritysten tukeminen ja houkutteleminen kaupunkiin on lähtökohtaisesti tärkeää, mutta se ei saa aiheuttaa kuntalaisten kustannusten nousua.

Jokainen meistä voi levittää tietoa ja positiivista mielikuvaa Sastamalasta. Annetaan siis Sastamalan näkyä ja kuulua, jotta yhä useampi kiinnostuisi ja näkisi kaupunkimme potentiaalisena kotikuntanaan.

Leevi Karisalmi
Historian maisteriopiskelija, ravintola- ja elintarviketyöntekijä
Kuntavaaliehdokas (sd.)