Johtokunta höyläsi vesimaksujen korotusta Sastamalassa

Sastamalassa vesimaksut eivät nouse niin paljon kuin viranhaltija esitti. Asia oli liikelaitoksen johtokunnan käsiteltävänä.

Käyttömaksuihin kaavailtiin viiden prosentin korotusta. Johtokunnan kokouksessa Hannu Pohjanen (kesk.) kuitenkin ehdotti, että käyttömaksuja korotetaan kolme prosenttia. Tätä kannatti Sinikka Lakkinen (kesk.).

Harri Inkinen (kok.) ehdotti, että asia jätetään pöydälle riittämättömän päätöksenteon tukimateriaalin takia. Ehdotus raukesi kannattamattomana. Inkinen edellyttää, että jatkossa talousmalli jaetaan päätöksenteon tueksi.

Äänestyksessä viiden prosentin korotus ei saanut kannatusta. Hannu Pohjasen ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Perusmaksut nousevat viranhaltijan esittämän 15 prosenttia. Osaa palvelumaksuista korotetaan myös. Liittymismaksut säilyvät nykyisellä tasolla.

  • Vaari

    Asiakkaan kannalta huonoin mahdollinen päätös, että perusmaksua nostetaan reippaasti. Jos korotus olisi kohdistunut veden kuutiomaksuun, säästömahdollisuus olisi säilynyt veden käytössä kuluttajalla.

Kommentointi ei ole käytössä.