Kansalaisaloite: Energiajuomat K-16

Suomen vanhempainliitto vaatii kansalaisaloitteella energiajuomien kieltämistä alle 16-vuotiailta lapsilta.

Lakialoitteen saamiseksi eduskunnan käsittelyyn tarvitaan yli 50 000 kannatusilmoitusta.

Asian puolesta itsensä likoon laittaa Muistolan koulun vanhempainyhdistyksen puheenjohtaja Katja Heinikorpi, joka on innostunut keräämään nimiä lakialoitteen etenemiseksi.

Marketin kassalla työskentelevä viiden lapsen äiti kuvailee sydäntäriipaiseviksi päivittäisiä tilanteita, joissa hän on pakotettu myymään energiajuomia jopa ala-asteikäisille lapsille. “Kaupoilla on erilaiset mahdollisuudet puuttua energiajuomien myynnin rajoittamiseen. Uusi laki selkiyttäisi tilannetta, ja tekisi pelin säännöt kaikille selväksi.”

Heinikorpi korostaa ettei liiallinen energiajuomien kittaaminen ole hyväksi kenellekään, saati sitten kasvuiässä oleville lapsille. “On selvää, että lapset käyttävät energiajuomia, koska niillä on huomattavaa vaikutusta heidän olotilaansa. Ei kukaan tule hihitellen ostamaan viisi kertaa päivässä kaupasta karkki- tai sipsipussia.”

Heinikorpi aikoo lähiaikoina olla asian tiimoilta yhteydessä kaikkiin Sastamalan vanhempainyhdistyksiin. Suurimpaan osaan peruskoulujen henkilökunnasta hän on jo ottanut yhteyttä.

Kannatusilmoitusten kerääminen on käynnistynyt 3. syyskuuta ja kestää maaliskuun 3. päivään 2013.

Kansalaisaloitteesta lisätietoa osoitteessa: www.energiajuomat K16.fi

  • Nimetön

    Hyvällä asialla vanhempainliitto ja vanhempainyhdistykset. Joillakin paikkakunnilla kaupat jo omatoimisesti kieltäytyvät myymästä alle 16-vuotiaille energiajuomia. Toivottavasti valittaja Suomen Turusta ei iske…..

  • Sensuuri-Kalastaja

    Ihan samaa mieltä. Mutta…
    Toisaalta suomen kofeiinimyönteisyys, on hieman ristiriidassa ko. asian kanssa.
    Te lapsien vanhemmat jotka juotte kahvia. Näytätte jo esimerkkiä pilteille.
    Jo pienestä pitäen. Että mitenköhän tämä pitäisi tulkita…
    Kahvipaketteihin myös K-16 merkintä? 🙂

    Kofeiini on nautintoaine/”päihde”, siinä missä nikotiinikin…
    ( 3,7-dihydro-1,3,7-trimethyl-1h-purine-2,6-dione VS. (S)-3-(1-Methyl-2-pyrrolidinyl)pyridine )
    Ihme kun meidän erään yläasteen rehtoria ei se, tai alkoholi inhoita… Makes U wonder…

    Rauhaa ja Rakkautta! AU

  • No Jaa...

    Ei kukaan lapsi energia juomaa osta sen takia että siitä tulisi jokin “hyvä olo”, vaan koska se on hyvän makuista heidän mielestään….

    • Nimetön

      Olen kuullut, että jotkut “ottavat kännit” energiajuomasta… eihän se känni ole, mutta olo on liiasta energiasta tutiseva ja tärisevä…..

  • Nimetön

    Energiajuomat eivät ole hyväksi kenenkään terveydelle. Hieno lakialoite ja hyvä kun joku kantaa lapsista huolta. Tänä päivänä kun osasta vanhempia ei siihen ole, millään sektorilla!

  • May

    Suoraan sanoen, en keksi mitään hyvää syytä sille, että energiajuomia myytäisiin lapsille. Surullista nähdä pikku peruskoululaisia lähimarketissa ostamassa ES, tai jotain vastaavaa litkua.
    -opiskelija 17v.

Kommentointi ei ole käytössä.