Kun Venäjän armeija hyökkäsi 24. helmikuuta Ukrainaan – vastoin Venäjän johdon toistuvia vakuutteluja hyökkäämättömyydestä – ei kysymys ole vain yhden maan koskemattomuudesta. Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi on toistuvasti todennut, että ukrainalaiset taistelevat tässä sodassa pienten kansojen koskemattomuuden, itsemääräämisoikeuden, länsimaisen demokratian ja viime kädessä koko Euroopan puolesta. Totisinta totta!

Täsmälleen samasta, pienen kansan olemassaolon oikeudesta, sen itsenäisyyden ja vapauden sekä ihmisoikeuksien puolustamisesta oli kyse myös talvella 1939-1940, kun Suomi joutui ilman omaa syytä puna-armeijan hyökkäyksen kohteeksi. Ylipäällikkö Mannerheimin antoi sodan päätyttyä 14.3. päiväkäskyn, joka päättyy: ”Meillä on ylpeä tietoisuus siitä, että meillä on historiallinen tehtävä, jonka me edelleen täytämme; länsimaisen sivistyksen suojaaminen, joka vuosisatoja on ollut meidän perintömme, mutta me tiedämme myös, että olemme viimeistä penniä myöten maksaneet velan, mikä meillä siitä länteen on ollut.”

Via Dolorosan, Jeesuksen kärsimystien, jolle pääsee tänä vuonna mukaan myös Vammalan seurakuntatalolla, syvä merkitys – ydinsanoma – on arkikielellä kuvattuna ”teko meidän puolestamme, meidän edestämme, meitä varten”. Järkälemäinen sisältö.

Aikamme ihmiselle ristinpääsiäisen sanoma, siihen sisältyvä toisten edestä uhrautuminen, on saattanut tuntua vanhanaikaiselta tai peräti kaukaiselta, omalle elämälle kovin vieraalta. Inhimillinen järki ei yllä kristillisen armon syvimpään salaisuuteen. Siihen, että Vapahtaja kuoli minun tähteni ja minua varten, että minä voisin saada anteeksi ja armahduksen Jumalan edessä. Ristinpääsiäisen ydin, Jeesuksen sovituskuolema ihmisten pahuuden tähden, tulee hyvin reaaliseksi, todeksi, arkikielen sanoissa: teko toisen puolesta, toista varten. Kysymys on armollisuudesta.

Vastakohtana on todellisuus, jota kuvaa sana armottomuus. Tästä todellisuudesta kerrotaan väkevällä tavalla päivittäisessä uutisvirrassa: on itsekkyyttä, armotonta ja julmaa menoa, vallanhimoa, itsekkyyttä ja oman edun tavoittelua. Helvetin me ihmiset osaamme rakentaa toisillemme, joskus itsellekin. Siksi tähän maailmaan tarvitaan ihmisiä, joiden sydämessä on tämä mieli: ”toisen edestä, toista varten”.

Elämän mielekkyys on suurimmillaan sellaisen kansan parissa, missä ”pienistä ja heikoista, suurista ja kömpelöistä ja kaikkien muiden hylkimistä” välitetään. Parempaa esikuvaa ei tähän ole kuin Vapahtajamme. Kuinka Hän, jolla oli Jumalan muoto, otti orjan muodon ja tuli ihmisten kaltaiseksi, eli ihmisenä ihmisten joukossa, alensi itsensä ja oli kuuliainen ristinkuolemaan asti. Näin kuoleman valta kukistettiin ja meille ihmisille syntyi pysyvä oikeus päästä vapaaksi pahan vallasta.

Pääsiäistroparin sanoin toivotan lukijoille pääsiäisen iloa: ”Kristus nousi kuolleista – totisesti nousi!”

Kirjoittaja on Sastamalan seurakunnan kirkkoherra.