13-vuotias Saaga Vuorinen ja hänen äitinsä Milla Lavikainen ovat täyttäneet Karkun kirjaston töillään huhtikuun ajaksi. Saaga on ahkera maalaamaan ja kehittynyt luovaksi ite-taiteilijaksi. Näyttelyssä esillä on esimerkiksi paljon väriä sisältäviä maalauksia. Milla on tuonut kirjastoon sukkia ja villapaitoja, sillä kutominen on hänelle tapa nollata pää töiden jälkeen.
”Näyttelyn pystyttäminen oli kivaa, kun sai miettiä miten työt sopivat kirjojen ja hyllyjen kanssa yhteen”, tuumii Saaga, joka on ollut innokas taiteilija pienestä pitäen.
Ensimmäiseksi hän otti haltuun vesivärit, ja on sen jälkeen piirtänyt ja maalannut paljon. Kotona vapaa-aika kuluu usein näissä puuhissa.
”Pahvia käytän naamareihin ja erilaisiin hahmoihin. Pahvi sopii myös maalauspohjaksi. Kuumaliimasta taas sai muotoiltua hauskoja sieniä”, hän kertoo.
Perhe käy paljon näyttelyissä ja museoissa. Saagan lempitaiteilijoita ovat esimerkiksi Hugo Simberg, Soile Yli-Mäyry, Martti ”Huuhaa” Innanen sekä Pekka Halonen. Milla tykkää Marc Chagallista, Tuulikki Pietilästä ja Joseph Alasesta.
Inspiraationsa nuori taiteilija ammentaa esimerkiksi elokuvista ja kirjoista.
”Useimmiten ideat tulevat silloin, kun pitäisi mennä nukkumaan. Erilaisia tekniikoita keksin, kun käydään näyttelyissä ja siellä näkee erilaisia töitä. Palettiveitsen käytön maalatessa keksin Soile Yli-Mäyryn näyttelyssä”, Saga toteaa.
Millan työt ovat kuviollisia. Hän kertoo selaavansa valmiita malleja ja muokkaavansa niitä työtä tehdessään.
”Esimerkiksi Karkku-paidan hihan kuvio on Islantilaisia neuleita -kirjasta. Hihaa tehdessä hahmottui kaarrokkeen Karkku-kuvio ja kaarrokkeen edetessä loput kuviot.”
Milla muistuttaa, että käyttöön tuleva tuote voi olla myös kaunis.
”Sukkien värit on usein saajan toivomat ja kuvio hahmottuu sen mukaan, miltä kyseinen ihminen minusta tuntuu.”
Taiteen lisäksi tärkeitä Saaga Vuoriselle ja Milla Lavikaiselle ovat kirjastot. Saaga sai oman kirjastokortin jo kolmevuotiaana. Koska perhe on asunut aina kirjaston vieressä, on Saaga käynyt yksin kirjastossa jo alle kouluikäisestä.
Eri kaupunkien kirjastoissa vierailu on yksi äidin ja tyttären yhteisistä harrastuksista. Saagan ja Millan näkemyksen mukaan kirjaston pitää olla lähellä ihmisiä ja sinne pitää olla helppo mennä.
”Henkilökunnalla on iso merkitys kirjastossa, koska he luovat tunnelman joka kirjastossa on. Sama kirjasto voi olla erilainen riippuen siitä kuka kirjastonhoitaja on paikalla.”
Kotikaupungin kirjastoista Karkun lisäksi kiitosta saa Sastamalan pääkirjasto, jossa on mukava henkilökunta. Tila ei kuitenkaan ole ihan niin kotoisa kuin Karkussa. Mouhijärven kirjaston tunnelmaa kaksikko puolestaan kuvailee hieman jäykäksi.
”Tuntuu, että siellä pitäisi liikkua hiljaa, eikä siellä ole koskaan muita ihmisiä.”
Erityisen mieleen jäänyt kirjasto tähän mennessä on ollut Iso-Omena Espoossa. Siellä oli paljon väkeä, hälinää ja tekemistä musiikkinurkasta konsolipeleihin ja 3D-tulostimeen.
”Lisäksi siellä oli mukava lukunurkkaus, jossa oli säkkityynyjä. Iso-Omenassakin on ystävällinen henkilökunta.”
Karkun kirjasto on karkkulaisille äidille ja tyttärelle kiva ja toimiva sellaisena kuin se on. Tosin Saagan mielestä ovet saisivat olla useammin auki.
”Omatoimikahvila oli paras uudistus pitkään aikaan. Lukupiiri lapsille ja nuorille voisi olla kiva. Olisi hienoa, jos kirjastosta saisi tehtyä kylätilan. Silloin se voisi olla useammin auki ja sinne olisi helppo järjestää erilaisia tilaisuuksia ja pieniä tapahtumia.”
