“Koronarajoitukset ohi”, iloitsee Sastamalan Opisto – Syyskauden avajaisissa suuri kattaus maistiaisia alkavista kursseista

Sastamalan Opiston rehtori Sini-Mari Lepistö. Kuva: Ilari Mehtonen.

Sastamalan Opiston lukuvuosi 2022-2023 starttaa useimpien kurssien osalta syyskuun alussa. Pitkästä aikaa kausi päästään aloittamaan ilman koronarajoituksia, opiston väki iloitsee.

Tämän kunniaksi opistotalolla vietetään elokuun viimeisellä viikolla syyskauden avajaisia, joissa pääsee tutustumaan opiston syksyn tarjontaan. Tapahtumassa on suuri kattaus maistiaisia alkavan syksyn kursseista näyttelyiden, demotuntien, työnäytösten ja työpajojen muodossa.

Tapahtumassa on muun muassa tanssituntimaistiaisia, äänimaljarentoutusta, kieliä, erityisherkkyystesti, musiikkia, käsityötuotteiden esittelyä, helmitöiden tekemistä, kirjansidontanäytös ja paljon paljon muuta. Syyskauden avajaisien yhteydessä voi myös ilmoittautua kursseille ja jättää kurssitoiveensa ensi kevään ohjelmaan.

Kaikkien kävijöiden kesken arvotaan kaksi aktiivimaksua. Aktiivimaksu oikeuttaa osallistumaan rajattomalle määrälle opiston normaalishintaisia kursseja.

Opiston koko vuoden kurssivalikoimasta löytyy lähes tuhat eri kurssia ja melkein 20 000 tuntia opetusta. Vapaan sivistystyön kurssien lisäksi valikoimassa on muun muassa avoimen yliopiston kursseja ja taiteen perusopetusta.

Syyskauden avajaiset opistotalolla (Onkiniemenkatu 1, Sastamala) to 25.8. klo 16-20. Tapahtumaan on vapaa pääsy