Huittisten kaupunginhallituksessa nousi maanantaina esiin erilaisia kantoja kiinteistöveron korottamisesta. Simo Riuttamäki (ps) ehdotti, ettei kiinteistöveroja nosteta, vaan ne pidetään tämänvuotisella tasolla. Tämä ehdotus kuitenkin raukesi kannattamattomana.
Sen sijaan Asko Ritakallion (kesk) esitys menestyi paremmin, sillä koko hallitus asettui sen taakse. Tässä mallissa yleistä kiinteistöveroa korotetaan 0,1 prosenttiyksikköä, jolloin se on 0,80. Kaupunginjohtaja Jyrki Peltomaan ehdotuksessa korotus oli 0,2 prosenttiyksikköä, mutta tälle ei kannatusta löytynyt.
Sen sijaan kaupunginhallitus hyväksyi kaupunginjohtajan ehdotuksen muut kohdat. Vakituisen asuinrakennuksen kiinteistöveroa kaupunginhallitus ehdottaa nostettavaksi 0,35 prosentista 0,40 prosenttiin ja muiden asuinrakennusten veroa 0,95 prosentista 1,00 prosenttiin. Voimalaitosten veroprosentti olisi edelleen 2,71. Yleishyödyllisen yhteisön kiinteistö säästyisi verolta.
Vuoden 2012 kiinteistöveron tuoton arvioidaan Huittisissa olevan noin 1 434 000 euroa.
Kunnallisveroprosentti on tarkoitus pitää ennallaan, jolloin se on 19,75. Suunnitelmavuosille tehdyn talousarvion laadintaohjeen mukaan kunnallisveroprosentti säilyy 19,75 prosentissa vielä vuoden 2013 mutta nousisi 20,75 prosenttiin vuonna 2014.
Veroprosentit vahvistetaan kaupunginvaltuuston kokouksessa ensi maanantaina.







