Sanna Hinkkanen valittiin Rukinpolkijaksi

Sanna Hinkkanen oli mukana talkoilemassa kuntoportaita Kiikkaan. Kuva: Alueviestin arkisto.

Sastamalan Kiikassa Sanna Hinkkanen on vuoden Rukinpolkija. Tunnustuksen saaja julkistettiin Maalaismarkkinoilla.

Sanna Hinkkasta kuvataan aktiiviseksi toimijaksi, joka on mukana monissa Kiikan menoissa. Hän on oikea energiapakkaus. Hinkkanen markkinoi positiivisesti muun muassa Kiikan Riennon toiminnasta.

Ensimmäisellä kierroksella sai ehdottaa Rukinpolkijaksi sopivaksi katsomaansa henkilöä perustelun kera. Ehdotettuja henkilöitä oli yhteensä neljätoista. Jatkoon etenivät eniten mainintoja saaneet Sanna Hinkkanen, Pauli Pietilä ja Johanna Toivo. Äänestys oli tiukka. Ratkaisevalla kierroksella Sanna Hinkkanen sai äänistä 33,7 prosenttia. Ääniä annettiin yhteensä 187.

Rukkiviikko jatkuu sunnuntaihin.