Oranssit pallot kutsuvat tutustumaan Sastamalan kivijalkaliikkeisiin – kaksipäiväinen Tyrwäys alkoi tänään torstaina

Oranssiset ilmapallot ohjaavat oikeisiin liikkeisiin, jos etsii Tyrwäyspäivillä mukana olevia liikkeitä, joissa on hyviä tarjouksia.

Tyrwäyspäivät on vakiinnuttanut asemansa Vammalan keskustan alueella. Usean vuoden ajan sekä keväällä että syksyllä järjestettävät Tyrwäyspäivät kestävät kaksi päivää. Niiden aikana useissa kivijalkaliikkeissä on hyviä tarjouksia, arpajaisia ja muuta mukavaa.

Kaupungilla kulkevat tunnistavat Tyrwäyspäiviin osallistuvat liikkeet ilmapalloista. Tarjouksia voi seurata myös Shoppaile Sastamalassa-Facebook-sivuilta. Alueviesti lähti katsomaan, kuinka tämänkertaiset Tyrwäyspäivät sujuvat.

Matti Kalliokosken uran varrelle Tyrwäyspäiviä on mahtunut jo monen monituista kertaa.

Vammalassa reilusti yli 70 vuotta toimineen, torin varrella sijaitsevan Kalliokosken huonekaluliikkeen valikoimiin kuuluu muun muassa design-huonekaluja, valaisimia, mattoja, lahjaesineitä ja Marimekon tuotteita. Liike tarjoaa myös ompelupalvelua ja sisustussuunnittelua. Matti Kalliokoski kiinnittää oransseja ilmapalloja liikkeen ulkopuolella olevaan standiin. Sisälle liikkeeseen käyvä asiakasvirta vilkastuu koko ajan.

”Kyllä me olemme tähän aina halunneet lähteä mukaan, kyllä se meillä näkyy ja tarjoukset kiinnostavat”, kertoo Kalliokoski ajatuksiaan Tyrwäyspäivistä.

”Ajankohdasta välillä on ollut keskustelua, että onko loppukuu huonompi ajankohta kuin alkukuu. Ehkä joillekin alkukuu olisi parempi”, tuumailee Kalliokoski.

Kalliokosken liike tunnetaan erityisesti laadusta. Myös ekologisuus on otettu huomioon. Kierrätykseen panostetaan vanhoja huonekaluja kierrättämällä, pakkausjätteet kierrätetään myös, ja toiminnassa pyritään välttämään muovia.

Asiakkaita alkaa tulla lisää liikkeeseen, ja Kalliokoski palvelee heitä ammattimaisesti – kuten aina. Jatkan kierrosta.

Sadonkorjuuteema näkyy liikkeen sisustustuotteissa. 

Vammalan torilla on liikkeellä jonkun verran ihmisiä. Ovatkohan he liikkeellä nimenomaan Tyrwäyspäivien takia?  Siitä pitää ottaa selvää. Timo Telilä lupautuu jututettavaksi.

”Hyvä keksintöhän nämä Tyrwäyspäivät ovat, vaikka omaan elämääni tällä ei olekaan tällä hetkellä oikeastaan vaikutusta. Hyvä asia kuitenkin, kun tällaisia järjestetään”, Telilä sanoo ja antaa samalla kiitokset uudistetulle torille.

“Mielestäni toriremontti on onnistunut.”

Timo Telilä pitää tapahtumaa hyvänä keksintönä.

Päästän Telilän jatkamaan matkaansa ystäviensä seurassa, ja kävelen Torikeskuksen ovista sisälle. Aulatilan penkillä istuu hattupäinen mies.

”Jaa että Tyrwäyspäivät. Ei vaikuta minun elämääni kyllä yhtään mitenkään”, toteaa Taisto Suoniemeksi esittäytyvä mies. Hän kertoo asuneensa Tyrväällä aina, koko ikänsä. Toriremontti saa kiitosta häneltäkin.

“Kyllä tämä Tyrvää hyvä paikka asua on, mihinkäs minä kotoani lähtisin. Aina olen täällä asunut.”

Taisto Suoniemi on asunut Tyrväällä koko ikänsä. 
Keskeisellä paikalla sijaitseva Funkkistalo on mukana Tyrwäyspäivätempauksessa.

Seuraava kohteeni on kahvila-ravintola Funkkistalo aivan Pukstaavin ja Herra Hakkaraisen Talon vieressä. Kahvilavastaava Kirsti Kandell kertoo Tyrwäyspäivien näkyneen heillä yllättävän paljon.

”Enemmän kuin viime kerralla. Keväällä asiakasmäärien kasvu painottui enemmän iltaan, nyt liikkeellä ollaan oltu jo heti lounasaikaan. Selkeästi on vaikuttanut kyllä täällä. Erityisen suosituksi on noussut jo muutenkin suosiossa ollut Buhveli, keittiömestari Heli Salorinteen innovaatio”, kertoo Kandell. Tyrwäyspäivien hittituote on saatavana tarjoushintaan.

”Heli suunnittelee meillä menut ja idea Buhveliin tuli itse asiassa hänen mieheltään”, paljastaa Kandell. Keittiömestari tulee paikalle kertomaan itse lisää.

”Juu, kysyin mieheltäni, mitä hän haluaisi  itse ravintolassa syödä ja hän heitti ajatuksen vohvelin sisään tehdystä burgerista, ja siitä se sitten lähti”, kertoo Salorinne. Kyseistä herkkua on saatavana sekä naudanlihapihvillä, että kasvisversiona mustapapupihvin kera.

”Toivomme, että tämä jatkuu yhtä vilkkaana molempina päivinä”, naiset toivovat.

Funkkistalo on löytänyt paikkansa Vammalassa tasokkaana kahvila- ja lounaspaikkana, jossa samalla saa silmänruokaa.

”Meillä on aina joku taidenäyttely täällä menossa. Lisäksi tämä ainutlaatuinen rakennus miljöönä on jo sinänsä kiinnostava elämys, ja tuo takana oleva puutarha, jossa meillä on terassitilat on upea.”

Kaunis puutarha saa asiakkaat viihtymään terassilla. Heli Salorinne ja Kirsti Kandell pitävät työpaikkansa ilmapiiriä hyvänä. “Tiimihenki on plussaa, sitä täällä on.”

Tyrwäyspäivät siis toimivat – ja tuovat toivottua lisävipinää liikkeisiin. Tyrväällä pidetään tapahtumista, ja tarjoukset kiinnostavat. Tyrwäyspäivät ovat to 24.8.- pe 25.8.

Vielä ehtii Tyrwäyspäiville!