Joutsenten reitti jakoi jälleen rahaa: Katso mitkä hankkeet alkavat Sastamalassa, Huittisissa ja Punkalaitumella

Leader Joutsenten reitin hallitus
Leader Joutsenten reitin hallitus ja toimihenkilöt kuvattuna Lauhan Kanoottivuokraamon rantatöyräällä Kokemäenjoen rannalla. Kuva: Joonas Eklöf.

Leader Joutsenten reitillä käynnistyy jälleen uusia hankkeita uuden maaseuturahoituskauden myötä. Kahdestatoista hakemuksesta yksitoista hyväksyttiin.

Koko alueelta eli Sastamalasta, Huittisista, Punkalaitumelta ja Hämeenkyröstä puollettujen yhdistysten ja yritysten hankkeiden yhteenlasketut kustannukset ovat 215 000 euroa, josta julkisen tuen osuus on 62 prosenttia. Joutsenten reitin kuluvan vuoden rahoituskiintiöstä hankkeisiin varattiin noin kolmannes. Hankerahoituksen viranomaispäätökset tekee Pirkanmaan ELY-keskus. Nuorison ja senioreiden hankkeiden yhteenlaskettu tukisumma on 4 000 euroa.

Hakemuksia käsitellään seuraavan kerran keskiviikkona 11. lokakuuta. Takaraja niiden jättämiselle on perjantai 29. syyskuuta kello 12.

Uusia yhdistysten ja yritysten hankkeita Sastamalassa

Vammalan Shakkikerhon hankkeella tuetaan yhdistyksen mahdollisuuksia järjestää lasten ja nuorten harrastustoimintaa, laajennetaan harrastajapohjaa, toteutetaan huippuvalmennusta ja mahdollistetaan maahanmuuttajaväestön harrastuksia.

Suodenniemellä toimiva Kirkko- ja Koivuniemenjärven kunnostusyhdistys laatii kirkonkylän pohjoispuolisista Kirkko- ja Koivuniemenjärvistä kunnostussuunnitelman. Tavoitteena on parantaa järvien veden laatua, virtaavuutta sekä kiintoaineksen ja ravinteiden pysähtymistä. Vesistön kunto on vuosikymmenien aikana heikentynyt ja järvien ravinnekuorma on suuri.

Kutalan Nuorisoseura tekee Nuorisoseurantalon ja sen piharakennuksen kattoremontin kuluvan kesän ja syksyn aikana. Tavoitteena on turvata kylän ja sen lähialueen vireyden kannalta oleellisen harrastus-, tapaamis- ja juhlapaikan käytettävyys sekä turvallisuus pitkälle tulevaisuuteen.

Tyrvään Metsänpojat toteuttaa laajamittaisen remontin Vammalan partiolaisten omistuksessa olevaan Pääjärven eräkämppään Ritajärven alueella. Tavoitteena on tehdä olemassa olevasta kämpästä turvallinen ja käyttökelpoinen retikohde vuosikymmeniksi eteenpäin.

Sammaljoella toimivan Jenni Laura Median käynnistämistuella autetaan uuden päätoimisen yrittäjän alkutaivalta asiantuntijapalveluilla ja pienhankinnoilla. Yritys tarjoaa valokuvaus-, videokuvaus-, sisällöntuotanto- ja digiassistenttipalveluita.

Nuorison ja senioreiden hankkeita Sastamalassa, Huittisissa ja Punkalaitumella

Esperi Toimintakeskus Oivapajan hankkeessa ostetaan sähköavusteinen riksapyörä, jossa on turvavöillä varustettu penkki ja johon mahtuu istumaan kaksi ihmistä. Oivapaja järjestää työ- ja päivätoimintaa erityistä tukea tarvitseville nuorille ja nuorille aikuisille.

Kiikan Jokisivun kyläseura aloittaa kylän värikkään historian kokoamisen ja tallentamisen hankkimalla asiaankuuluvat digilaitteet. Kun aineisto on kerätty, tulevaisuudessa on tarkoitus saada se julkaistua kirjana ja tallettaa verkkoon tuleville polville.

Huittisten Voimistelu ja Liikunta ry:n hankkeessa ostetaan seniorikuntoiluun kuntoiluvälineitä.

Punkalaitumen vanhusneuvosto hankkii tukevia, helposti siirrettäviä ulkokalusteita seniori-ikäisten asukkaiden käyttöön tapahtumissa ja erilaisissa yhdistysten toiminnoissa.