Paljon uurastusta on vaatinut, että Sirpa ja Markus Halkoahon esittelemä vanha navetta on siinä kunnossa, kuin se on nyt. Uuttera pariskunta ei ole koskaan pelännyt tarttua työhön.
Aikoinaan Markus Halkoaho kulki pitkin Satakuntaa karjan ostoasiamiehenä, ja monet tilalliset muistavat hänet vieläkin niiltä ajoilta. Lisäksi hän on toiminut konepuuseppänä, nokikolarina ja kiinteistönhoitajana. Siinä ohessa on tullut rakennettua myös tupa jos toinenkin.
Avioparin nykyinenkin koti Suodenniemellä on niin ikään Markuksen käsialaa – sekä piirtämä että rakentama. Paikallaan ja mitään tekemättä toimeliasta miestä kuulemma harvoin nähdään.
”Aina sillä on joku projekti meneillään”, naurahtaa Sirpa-vaimo.
”No Sirpa on ollut aina apuna, sihteerinä, puhelinvastaajana ja hanskankarina. Yhdessä näitä paikkoja on laiteltu”, antaa Markus tunnustusta.
Sirpa on toiminut työkseen Suodenniemellä monessa toimessa – kansalaiskoulun keittäjänä ja nuorisosihteerinäkin.
”Olin myös vanhainkodilla laitoshuoltajana. Silloin kun lapset olivat pieniä, halusin kuitenkin antaa aikaani heille, ja olin pitkään kotiäitinä. Se oli minulle tärkeä valinta, jota en koskaan ole katunut”, Sirpa sanoo. Eläkeikään ehdittyään kumpikaan ei ole jäänyt kiikkustuoliin istuskelemaan – paitsi tietysti aina silloin tällöin hetkeksi kerrallaan. Aherrus on jatkunut monenlaisten projektien parissa, joista yksi oli tämä kunnalta ostetun navetan kunnostus.
Historiaa siis on jo takana – niin navetan omistavalla isäntäpariskunnalla kuin rakennuksellakin.
”Navetta on rakennettu jo 30-luvulla ja alkuperäisen tarkoituksensa jälkeen se on palvellut metsästysseuran ampumaratana, puukäsityöluokkana ja mattokutomonakin. Nyt kun saimme viimein kaikki viranomaisluvatkin kuntoon, voimme vuokrata tiloja juhliin ja muihin tilaisuuksiin – lähinnä kesäkaudella”, Markus iloitsee.
Kelan navetaksi alkuperäisen tilan nimen mukaan nimetyssä navetassa on uudistuksista huolimatta säilynyt vanhan ajan tunnelma. Huonekalut ovat kaikki käytettyjä. Betonilattiaa peittävät iloisenväriset, aidot räsymatot. Yhdessä nurkassa on kansakoulun aikaisia opetustauluja telineessä. Toisessa niistä komeilee kuva neljästä lehmästä. Lypsäviähän navetassa ei enää olekaan pitkään aikaan ollut muualla kuin kyseisessä taulussa.
Karjakeittiöön on koottu museomainen kokoelma maitotonkkia, lehmänkelloja ja muita entisajan lypsytilan tykötarpeita. Karjakkokin siellä seisoo tomerana – tosin muovinen sellainen.
”Hankin tuon muotinuken, kun osui silmiin, ja ompelin sille karjakon vaatteet”, Sirpa selvittää.
Lasivitriineihin on koottu Halkoahojen kahden tyttären urheilusaavutuksista tulleita palkintoja. Kaapeista toinen on saatu Suodenniemen urheiluseuralta lahjoituksena.
”Sitä seuraahan tyttäremme Jenniina ja Johanna edustivat yleisurheilussa. Kovia tuloksia he tekivät, ihan kansainvälisellä tasolla saakka”, Markus selvittää suurta ylpeyttä äänessään.
Nykyään tyttärillä on jo jälkikasvuakin. Pääkaupunkiseudulla asuvat lastenlapset viihtyvät Suodenniemellä vallan mainiosti.
”Tykkäävät täällä navetassakin olla ja pihalla telmiä”, Sirpa hymyilee.
Navetan yhteydessä oleva tallitupa on sekin säilyttänyt autenttisuutensa – tulijaa tervehtivät vanhat, komeat hirret. Porstuassa on seinällä länkiä muistona tallin entisistä, hirnuvista asukkaista. Sisällä on jos mitä vanhanaikaista tavaraa – on kuin museoon astuisi. Tuvassa komeilee monta metriä pitkä pirttipöytä, ja vanhoja suutarintarvikkeitakin on kokonainen pöydällinen. Navetan ylisilläkin on tilaa on yllin kyllin, ja onpa siellä tanssilattiakin.
”Jotkut ovat halunneet pitää juhlat täällä tallituvassa – kumpaa tahansa tilaa voi vuokrata, tai vaikka molempia”, kaksikko sanoo.
Kelan navetta on hyvä esimerkki siitä, miten vanhan rakennuksen henki voidaan säilyttää ja silti tilat taipuvat nykyajan tilaisuuksiin. Navetasta löytyy peruskeittiö sekä invamitoitettu wc ja jopa suihkutilat.
”Ensi kesälle on jo hääjuhlavarauksia, navetan ylisillä päästään tanssimaan”, myhäilee Markus.
