Sastamalan seurakunnan kirkkoneuvosto päätti seurakuntatalojen käytöstä luopumisesta. Käsittelyn yhteydessä äänestettiin.
Pertti Peuraniemi esitti, että Keikyän seurakuntatalon tiloissa ei järjestetä omaa toimintaa eikä tiloja vuokrata ulkopuolisille 31. toukokuuta jälkeen. Viranhaltijaesityksessä määräpäivä oli maaliskuun loppu. Janica Isonokari kannatti Peuraniemen esitystä.
Äänestyksessä Peuraniemi ja Isonokari saivat tuekseen Elisa Junttilan, Sirkku Aarisen, Satu Janhusen, Mauri Kaajan, Sirpa Keskisen ja Seppo Kuljun. Viranhaltijaesityksen kannalla olivat Kari Alajoki, Vesa Aurén ja Leevi Karisalmi. Henri Kiuttu äänesti tyhjää.
Pertti Peuraniemen esitys tuli päätökseksi äänin 3-8.
Seppo Kulju esitti, että Kiikan seurakuntatalon alakerta suljetaan käytöltä 31. elokuuta mennessä, yläkerran tilojen ilmastointi kunnostetaan ja sen jälkeen suoritetaan lisätutkimuksia. Esitys raukesi kannattamattomana.
Janica Isonokari esitti, että Karkun ja Kiikoisten seurakuntatalojen käyttöä jatketaan toistaiseksi. Mikäli oireilu näissä tiloissa edellyttää lisätutkimuksia, tilannetta arvioidaan uudelleen. Leevi Karisalmi kannatti esitystä. Kirkkoneuvosto hyväksyi Isonokarin esityksen yksimielisesti. Viranhaltijaesityksessä käyttöä oltaisiin jatkettu vuoden 2025 loppuun.
Mouhijärven seurakuntakodin ja Suodenniemen seurakuntatalon tiloissa ei järjestetä seurakunnan omaa toimintaa eikä tiloja vuokrata ulkopuolisille 31. elokuuta jälkeen.
Seurakuntatalojen käytöstä luovutaan
- Keikyän seurakuntatalon tiloissa ei järjestetä omaa toimintaa eikä tiloja vuokrata ulkopuolisille 31.5.2024 jälkeen. Samassa pihapiirissä sijaitseva seurakunnan virastotalo on ja pysyy käyttökiellossa. Seurakuntatalon yhteydessä olevan asunnon vuokrasopimus irtisanotaan päättymään noudattaen kuuden kuukauden irtisanomisaikaa. Nykyisellä vuokralaisella on oikeus irtisanoa vuokrasopimuksensa ilman irtisanomisaikaa.
- Kiikan seurakuntatalon tiloissa ei järjestetä omaa toimintaa eikä tiloja vuokrata ulkopuolisille 31.8.2024 jälkeen.
- Mouhijärven seurakuntakodin tiloissa ei järjestetä omaa toimintaa eikä tiloja vuokrata ulkopuolisille 31.8.2024 jälkeen.
- Suodenniemen seurakuntatalon tiloissa ei järjestetä omaa toimintaa eikä tiloja vuokrata ulkopuolisille 31.8.2024 jälkeen.
- Karkun ja Kiikoisten seurakuntatalojen käyttöä jatketaan toistaiseksi. Mikäli oireilu näissä tiloissa edellyttää lisätutkimuksia, tilannetta arvioidaan uudelleen.