
Huittisten seurakunta vuokraa kaupungilta korvaavia tiloja niin sanotusta Kahvimyllystä. Kyseessä on Lauttakylän lukion yhteydessä oleva vanha puukoulu.
Seurakunnan käyttöön tulevat tilat ovat rakennuksen alakerrassa. Niiden suuruudeksi on ilmoitettu 340 neliötä.
Kirkkoneuvosto esittää, että -valtuusto myöntää kuluvalle vuodelle lisämäärärahaa runsaan 36 000 euroa vuokriin ja 50 000 euroa kalustamiseen.
Kahvimyllyn tilojen haasteena on, että varsinaista toimistotilaa on vähän. Suurin osa henkilöstöstä sijoitettaisiin yhteistoimistoon. Kalustamisen määrärahasta kohdennetaan varoja myös työpisteiden rakentamiseen kirkkoon.
Huittisten seurakuntakeskus on merkittävän remontin tarpeessa. Kiinteistössä työskentelevien kokemusten mukaan sisäilma ei ole sellaisessa kunnossa, että työskentely on varmasti turvallista.