Sastamalan Kumurin nuoret pelaajat olivat positiivisesti esillä viikonloppuna pelatuissa Pesäpalloliiton eteläisen alueen Itä-Länsi tapahtumissa. Lauantaina pelasivat D-ikäiset Jokioisilla ja sunnuntaina E-ikäiset Helsingin Roihuvuoressa.
Kumurin pelaajat pääsivät nauttimaan Jokioisilla lauantaina voitoista. D-poikien pelisarjassa Länsi voitti 2-0 (9-1, 2-0) ja voittoisaa joukkuetta johti Kumurin Tommi Joensuu. Joukkueen kolmospolttajana pelasi Kasper Ylijoki, joka iski pelissä yhden juoksun. Kumurin Petrus Joensuu joutui jättämään ottelun väliin loukkaantumisen vuoksi, mutta paikalla hän oli toki joukkuetta kannustamassa.
D-tyttöjen pelisarjan ottelussa voitto Lännelle ratkesi vasta kotiutuskisan jälkeen 2-1 (4-5, 5-2, 0-0, 3-2). Lännen kärkietenijänä ja siepparina pelasi Kumurin Frida Nykvist. Esitys olikin mainio, sillä pelin parhaan pelaajan palkinnon napannut Frida löi kunnarin ja yhden juoksun sekä toi kolme juoksua. Myös kotiutuskisassa Frida toi yhden Lännen juoksuista.
Sunnuntaina E-poikien pelisarjassa Kumurin Senja Hakkarainen sai luotsata Lännen pojat voittoon 2-0 (12-10, 8-3). Kumurin poikia pelissä oli kaksi, Johannes Laaninen ja Taito Aoki. Kolmoskoppari Johannes iski kaksi juoksua, mutta Taito oli vielä tehokkaampi. Avausjaksolla hän iski jokerina viimeisenä lyöjänä joka lyönnillä etenijän kotiin eli kolme juoksua ja vielä juoksut 11 ja 12, jotka jäivät jakson voittojuoksuiksi. Ilmankos Taito palkittiin Lännen kakkospalkinnolla.
E-tyttöjen pelisarjan ottelussa Lännen paidan puki päälleen Kumurin Olivia Ojala. Tällä kertaa Länsi joutui toteamaan Idän taitavammaksi ja tappiolukemat olivat 2-0 (11-7, 10-4). Koko pelin yhdeksikössä kolmosvahtina esiintynyt Olivian saldo oli kuitenkin hieno, kaksi tuotua juoksua ottelun avausjaksolla ja pelin viimeisen juoksun lyöminen.
”Taisi meitä kaikkia jännittää melkoisesti, kun oli kuulutukset ja kaikki. Hieno tapahtuma”, totesi Roihuvuoresta tavoitettu ikionnellinen Senja Hakkarainen.