Kuljetusliikkeelle menettämisseuraamus liioista ylitöistä

Pirkanmaan käräjäoikeus tuomitsi sastamalalaisen Vammalan Kuljetuspojat Oy:n menettämään rikoksella saatuna taloudellisena hyötynä 10 000 euroa. Yhtiön toimitusjohtaja tuomittiin työturvallisuusrikoksesta ja tieliikenteen sosiaalilainsäädännön rikkomisesta 30 päiväsakon eli 1 620 euron sakkorangaistukseen. Syyttäjä vaati jutussa myös yhteisösakkoa, mutta se jätettiin tuomitsematta, koska toimitusjohtaja omistaa yhtiön kokonaan itse.
Käsiteltävänä oli yhtiössä vuonna 2010 tehdyt runsaat ylityöt. Enimmillään ylitöitä odotusaikoineen oli teetetty työntekijällä 1 129,5 tuntia. Useilla yhtiön työntekijöillä oli teetetty ylitöitä reippaasti yli lain salliman 330 tunnin maksimirajan. Ylityöt paljastuivat vuonna 2011 tehdyllä työsuojelutarkastuksella.

Työsuojeluviranomainen katsoi, että koska ylitöitä oli työntekijöillä teetetty niin runsaasti yli sallitun rajan, oli kyseessä työturvallisuusrikos. Työturvallisuuslain mukaan jos työntekijän todetaan työssään kuormittuvan hänen terveyttään vaarantavalla tavalla, työnantajan on asiasta tiedon saatuaan käytettävissään olevin keinoin ryhdyttävä toimiin kuormitustekijöiden selvittämiseksi sekä vaaran välttämiseksi tai vähentämiseksi. Tässä tapauksessa erittäin pitkiin työaikoihin ei ollut puututtu, vaikka tilanne oli toimitusjohtajan tiedossa.

Käräjäoikeus totesi, että ylipitkiin työaikoihin liittyy univaikeuksia, sydänterveyden heikkenemistä ja sokeriaineenvaihdunnan häiriintymistä. Lisäksi poikkeaviin työaikoihin liittyy väsymyksen vuoksi kohonnut työtapaturman riski.
Työn vaarojen järjestelmällinen selvittäminen ja arviointi on työnantajan tehtävä. Tällöin on otettava huomioon muun ohella työn kuormitustekijät. Laittomien ylitöiden määrä oli suuri ja työaikalain säännösten rikkominen järjestelmällistä eli ylitöiden tekemistä ei ollut valvottu.
Käräjäoikeuden käsityksen mukaan myös suurilla odotusajoilla on merkitystä asiassa, vaikka niitä ei lueta työajaksi. Erityisesti yöaikaan liittyvän odottamisen voidaan olettaa vaikeuttavan rentoutumista ja nukkumista.

Menettämisseuraamuksen osalta käräjäoikeus totesi, että vaikka yhtiö on ollut tappiollinen, sen saamaa taloudellista nettohyötyä voi kuitenkin olla myös se, että liiketappion määrä on jäänyt pienemmäksi kuin mitä se olisi jäänyt ilman laittomia ylitöitä.

  • Nimetön

    Jaaha ja mikseis kukaan puutu sairaalassa tehtäviin ylitöihin.hoitajat saattavat tehdä kaksikin vuoroa peräkkäin.sellainenhan vastaa jo kunnon krapulaa! Eikö yliväsynyt hoitajakin ole melkoinen riski hoidettaville potilaille?!

  • Nimetön

    Kuka Kuljetuspoikien toimitusjohtaja on? Yleensä jutussa mainitaan nimiäkin.

  • Nimetön

    Edelliseen viitaten. Sastamalan kaupungin valtuutettu (PS) siellähän näitä on ollut.

    • Nimetön

      Miksi politiikkaan hakeutuu hyvin rikkeellisiä henkilöitä? Hiljattainkin kokoomuslainen. Polleana esiintyvät silti, vaikka “pyörä on ulkona yöt”.

  • Nimetön

    no johan on suuri rikos, eikös hallituksen linjan mukaan työtunteja pitäisi lisätä? ja tuskin työntekijät ylitöitä ovat ilman palkkaa tehneet!

  • Nimetön

    Kyllä Valtiolla on paljon turhia virkamiehiä. lyömässä kapuloita rattaisiin..Työnteolla Suomi nousuun lähtee, eikä tyhjäntoimittajilla.

  • Peelo

    Enpä välittäisi kohdata tiellä näitä rahtaajia.
    Kunnon levolla ja yöunilla sivullistenkin henki säästyy.

Kommentointi ei ole käytössä.