
Säkylän ja Huittisten rajalla Korpilevonmäen tuulipuisto valmistui ennakoitua nopeammin. Investointi myös alitti budjetin.
Tuulipuiston kaupallinen sähköntuotanto on alkanut. Kuusi tuulivoimalaa tahkoaa energiaa yli 38 megawatin nimellisteholla, vuodessa yhteensä 125 gigawattituntia. Tämän on laskettu riittävän 50 000 kerrostaloasunnon tai yli 6 200 omakotitalon tarpeisiin.
“Korpilevonmäki on esimerkki hyvin suunnitellusta ja toteutetusta tuulipuistohankkeesta, jonka paikallinen hyväksyttävyys on ollut alusta asti vahva”, kertoo Ilmattaren rakentamisesta vastaava johtaja Petri Ainonen. Hän kuvailee etenemistä poikkeuksellisen onnistuneeksi. Alun perin hankkeen käynnistivät paikalliset maanomistajat.
Ilmattarella on kaupallisessa tuotannossa nyt kymmenen tuulivoimapuistoa ja yksi aurinkovoimapuisto.