Vammalan Naisvoimistelijoiden Liljat Flora ja Foresta päättivät kisakauden sekä yhteisen taipaleen upealla tavalla

Liljat yhteiskuvassa. Jatkossa joukkueesta muodostuu kaksi uutta joukkuetta: Valessia ja Avalyn.

Vammalan Naisvoimistelijoiden Liljat saivat pidennetyn kisakauden päätökseen sunnuntaina 25.5. Nokialla NVS Cupissa, jossa molemmat joukkueet näyttivät vahvaa, taidokasta ja ilmeikästä voimistelua.

Valmentajien mukaan suorituksista näkyi, että tytöt nauttivat kisaamisesta. Molemmat joukkueet Flora ja Foresta saavuttivat kategorian 3. ja sijoituksissa se toi Forestalle hopeaa ja Floralle pronssia.

Kirkkaimman paikan vei Forssan Voimistelijoiden loistokas ja taitava Adalia kategorialla 1.

“Sastamalan vuoden juniorijoukkueena palkittu Liljat on treenannut yhdessä vuosia ja luonut mielettömän yhteishengen sekä luottamuksen toisiinsa. Kuitenkin, uudet tuulet puhaltavat meillekin päin”, valmentaja Emmi Koski sanoo.

Liljat jatkavat tulevaisuudessa kahtena omana joukkueena.

“Käännämme sivun ja saamme uudet nimet joukkueille. Tytöt kasvavat, ja koemme että nyt on loistava aika kehittää toimintaa entistä enemmän.”

Florasta tulee Valessia ja Forestasta Avalyn. Liljat-nimeä jatkossa nähdä. Valessian päävalmentajana jatkaa Laura Rantanen ja Avalynin päävalmentajina Emmi Koski sekä Fiona Jalava.

Liljojen kommentteja tulevaisuudesta:

”Liljoissa on niin ihania ihmisiä, että tää tuntuu ihan perheeltä.”

”Voispa aina olla kisat, voisin vaikka joka päivä käydä kisaamassa.”

”Haikeaa, että meistä tulee kaksi omaa joukkuetta, emmekä jatkossa treenaa yhdessä. Mutta tämä kehittää meitä molempia vieläkin enemmän ja onneksi me nähdään silti usein treenisalin käytävillä sekä koulussa.”

”Odotan jo niin paljon syksyä! Saa taas opetella uuden kisaohjelman ja saa koristella uudet puvut. Jee!”

Jätä kommentti