
Huittisten Hullu Yö osoitti viime perjantaina, ettei tapahtuman suosio ole hiipunut. Pitkät autoletkat matelivat pitkin keskustan pääkatuja ja jalkakäytävät täyttyivät iloisista ihmisistä koko illan ajan.

Toistakymmentä vuotta kesäisin ja syksyisin järjestetty ostostapahtuma on muodostunut monelle kävijälle perinteeksi, jota jatketaan jo toisessa polvessa. Sanni Nummi, Janita Matintalo ja Enna Levola muistelevat lämmöllä Hulluja Öitä, joissa ystäväkolmikko kulki nuorina naisina. Tällä kerralla mukana rattaissa kulkivat lapset Joel, Armas ja Adessa.
”Meistä vain Janita asuu enää Huittisissa, Hullu Yö on sellainen yhteinen tekeminen, joka kokoaa meidät tänne”, Nummi kertoo.
Nuoruudessa Hullua Yötä ei jätetty väliin mistään hinnasta, aikuisena tapahtumassa ei ole käyty aivan yhtä usein.
”Aika erilaiselta tämä näyttää näin äitinä kuin silloin nuorena, kiinnittää huomiota vähän muihin asioihin. Nyt kiinnostaa eniten se, mitä kaikkea lapsille on tarjolla ja täytyy sanoa, että perheen pienimmät huomioidaan Hullussa Yössä hienosti”, kolmikko kiittelee.
Kivijalkaliikkeiden määrä on Huittisten keskustassa vähentynyt, minkä vuoksi kierrettävien kauppojen määrä on tapahtumassa vähentynyt, Levola, Matintalo ja Nummi kokevat, että monelta muulta osalta tarjonta on kuitenkin parempi kuin tapahtuman ensimmäisinä vuosina.
”Tosi kiva, että esimerkiksi ruokapuoli on kasvanut ja vaikka liikkeet ovat vähän vähentyneet, tapahtuman ajaksi vähän joka nurkalle on ilmestynyt joku koju.”


Huittisten tarjonta saa kiitosta myös Elsa Heikkiseltä ja Netta Dahlilta.
”Asun Punkalaitumella, mutta käyn todella paljon ostoksilla juuri Huittisissa. Mielestäni täältä saa oikeastaan melkein kaiken tarvittavan, ainoastaan vaatteita pitää joskus käydä ostamassa jostain muualta”, Dahl sanoo.
Iltakuuden korvilla kaksikko on ennättänyt käydä jo Säästömarketissa, Pick N Pay:ssä ja Tokmannilla.
”Niissä kaupoissa käyn yleensä muutenkin”, huittislainen Heikkinen kertoo.
Ostoskassiin on tarttunut lähinnä karkkia ja muita herkkuja.
”Tämä on tosi kiva tapahtuma ja tuntuu hienolta, kun ihmisiä on liikkeellä niin paljon. ”
