Linnut kuuluvat jouluun. Joululaulu linnusta kertoo samalla myös niiden tarinaa, usein symbolisesti. Tunnetuin lintulauluista lienee Varpunen jouluaamuna. Sanat ovat Zacharias Topeliuksen kirjoittamasta runosta vuodelta 1859. Tekijä kirjoitti tekstin oman surunsa pohjalta, yksivuotiaan poikansa kuoleman jälkeen.
Runoa on sävelletty useasti lauluksi, tunnetuin versio laulusta syntyi kenties 1913 Otto Kotilaisen Joulupukki-lehdessä julkaisun myötä. Laulu on kuulunut monien tunnettujen suomalaisten kärkilaulajien ohjelmistoon jo vuosikymmeniä, alkaen Sulo Saaritsista ja Mauno Kuusistosta tämän päivän artisteihin asti. Yhden tunteikkaimmista lauluversioista on esittänyt nykysukupolville edesmennyt Vesa-Matti Loiri.
Toinen yhtä tunnettu, tai jopa tunnetumpi, lienee Sylvian joululaulu. Laulu kertoo häkissä elävästä ja vangitusta, sokeasta mustapääkerttulinnusta. Lintu voi olla myös jokin muu kerttusten lajiin kuluva lurittelija. Tämänkin laulun sanat ovat Zacharias Topeliuksen käsialaa vielä kauempaa historiasta, vuodelta 1853. Kaipaus kaukaiseen kauniiseen talviseen Suomeen kirvoitti välimerellä, Italian Sisiliassa, olleen tekijän kirjoittamaan kaihoisan tekstin Etnan tulivuori silmien edessä, lauhan sään vallitessa Italiassa.
Kari Tapio laulaa linnusta ja Mariasta. Köyhä Maria-tyttö ja lintu tapaavat talvisäässä, uupuneita molemmat. Linnulla on valkoiset siivet, kun Maria nostaa linnun pelastavaan käteensä. Lopulta he ovat matkalla markettiin ostamaan häkkiä ja ruokaa.
Pääsky on pitkän matkan päässä suomalaisille myös rakkaassa ja tunteikkaassa laulussa: Kun Joulu on. Sammunut myös on valo auringon ja metsä on autio hiljainen. Niin tutulta sanoitus tuntuu monille meistä.
Myös muun muassa Anna Eriksson on laulanut tunteikkaasti kappaleen: Joulu joutsenesta. Siipirikko lintu ja yksinäinen kulkija kohtaavat tässäkin laulussa jäätyvän järven äärellä, kun muut joutsenet ovat lentäneet jo pois talven alta. Ystävyys ihmisen ja linnun välillä tuovat joulumielen ja valkoisen ison linnut siivet tuntuvat ja näyttäytyvät lohduttavilta enkelin siiviltä.
Olin loppukesästä kävelykierroksella Tyrvään kappelihautausmaalla Sastamalan Vammalassa ja etsin lintuja hautakivistä. Kierros toi odotetun lopputuloksen. Joissain hautakivissä lintu tai linnut istuvat kiven päällä tai ovat kaiverrettu itse kiveen, joskus myös pronssivalettuna kiven kylkeen.
Hautakivien linnut symbolisoivat usein lohtua, viestejä ja yhteyttä. Yhteyttä myös ihmisen ja luonnon välillä, sekä ilmaisevat kansanperinteeseen liittyviä teemoja.
Linnut ovat usein pieniä kotipiiristä tuttuja lajeja. Lintu kivessä voi istua pihapiirin koivun oksalla, kuvaten samalla puhtautta ja muutosta. Myös isompia lintuja harvakseltaan näkyy, esimerkiksi joutsen. Viestiä linnut monesti tuovat, toimien näin myös lohtuna omaisille.
Havaintojen mukaan lintusymboleja on käytetty vähemmän hautausmaan vanhemmissa osissa. Uudemmissa osissa se on yleisempää.
Muutamia hautausmaan lintulajeja tunnistaa muodosta, koosta tai lehtotyylistä. Allekirjoittaneen näkemyksen mukaan varpunen, kyyhky, punatulkku, pääskynen, kiuru, joutsen ja ehkä jokin lokkilajikin on siivillä kivissä.
Talvellakin joulun tienoilla hautausausmaalla kulkiessa lintuja voi havannoida, jos eivät ole lumen tai kuuran peittämiä. Kesällä matka hautausmaalle on kuitenkin antoisampaa. Silloin voi nähdä myös elävän linnut kivillä istuskelevan tai maassa tallustavan. Esimerkiksi västäräkin, joka ei ihme kyllä esiintynyt yhdessäkään kivessä symbolisesti.
Teksti ja kuvat: Hannu Moilanen
