
Sastamalalaisella Lauri Joonalla on tiedossa varsin kiireinen vuosi. Kalenterista löytyy ralleja SM- ja MM-tasoilla sekä valikoituja asfalttikisoja Italiassa.
Rallin SM-sarja käynnistyy viikonloppuna Mikkelistä. Osallistujaluettelosta löytyy myös rallin MM-sarjan WRC2-luokassa viime vuosina kilpailleen Lauri Joonan nimi.
“Tälle vuodelle tavoitteena oli saada mahdollisimman monipuolinen kisakalenteri aikaiseksi. Tarkoituksena on saada aiempaa enemmän kisakilometrejä ja niitä kertyy hyvin SM-ralleista”, kertoo Lauri Joona. “Suunnitelmissa onkin ajaa SM-sarja ja valikoituja MM-ralleja. Lisäksi ajetaan Italiassa vielä asfalttikisoja”, hän jatkaa.
Lauri Joonan kartturina toimii tällä kaudella Antti Linnaketo. Hän on aiemmin on lukenut nuotteja muun muassa Jari Huttuselle ja Niclas Grönholmille. Kaksikko osallistui syksyllä SanRemo-ralliin. Yhteistyö toimi niin hyvin, että sitä päätettiin jatkaa. Kalustona on tuttu Škoda Fabia RS Rally2. Tiimit ovat ennallaan, eli Toni Gardemeisterin kipparoima TGS ja italialainen MS Munaretto.
SM-kauden avaukseen Lauri Joona ja Antti Linnaketo suuntaavat kaksipäiväisten testien kautta. Ne olivat onnistuneet.
“Ajettiin viime viikon loppupuolella pari päivää testiä ja ne sujui tosi hyvin. Saatiin hyvät kilometrit ja fiksattiin säätöjä mielestäni oikeaan suuntaan”, Lauri Joona luonnehtii. “Tokihan kisapäivän keli sitten vaikuttaa, millaiset säädöt lopulta kisassa toimii”, hän huomauttaa.
Lauri Joonalla on aiemmilta vuosilta palkintokaapissaan kaksi SM-kultaa SM3-luokasta. Edellisellä kokonaisella SM-kaudellaan hän sijoittui SM1-luokassa kolmanneksi. Nyt kuninkuusluokassa vauhdittajina toimivat muun muassa viime vuoden mestari Esapekka Lappi sekä Anssi Rytkönen ja Niclas Grönholm.
“Kauden tavoitteet on korkealla niin kuin aina. Kyllä me lähdetään metsästämään Suomen mestaruutta”, Lauri Joona paljastaa. “Tärkeää on myös antaa MM-sarjassa sellaisia näyttöjä, että siellä pystyisi ajamaan tulevaisuudessa enemmänkin. Lisäksi tavoitteena on saada lisää kokemusta asfaltilta, mikä on meikäläiselle se vieraampi pinta”, hän listaa.
SM-rallikauden avauksessa Mikkelissä ajetaan lauantaina seitsemän erikoiskoetta. Yhteismittaa niille kertyy noin 93,5 kilometriä.
“Mikkelistä on hyviä muistoja. Tiedossa on mahtava talviralli ja hieno reitti, aika vauhdikkaan oloista”, sanoo Lauri Joona. “Tulee varmasti kovaa kisaa, mutta tosi hyvällä fiiliksellä lähdetään käynnistämään uutta rallikautta!” hän toteaa.







