Lammastilallinen Suvi Westerback on tottunut maatilan arkeen ja ahkeraan työntekoon lapsuudesta saakka. Sata vuotta suvulla ollut tila siirtyi sukupolvenvaihdoksen myötä hänen hoitoonsa viitisen vuotta sitten. Suvi kävi läpi omassa elämässään myös muita vaihtoehtoja.
Erilaisten opiskelu- ja työkuvioiden, ja toisella paikkakunnalla asumisen jälkeen lopullinen päätös kuitenkin kypsyi.
”Tulin siihen tulokseen, että haluan jatkaa kotitilaa”, Suvi sanoo. Vaikka maataloustöistä oli kokemusta jo entuudestaan, valmistautui hän tilanpitoon myös kouluttautumalla agrologiksi. Osana opintoja oli harjoittelujakso Yhdysvalloissa New Yorkin osavaltiossa suomenlammasrotua kasvattavalla lammastilalla.
”Olin ollut kiinnostunut lampaista jo ennen matkaa, mutta siellä innostus vain kasvoi. Vanhempieni aikana meillä oli lypsykarjaa, mutta minun toimestani lehmät vaihtuivat suomenlampaisiin”, kertoo Suvi.
Tällä hetkellä lampaita tilalla määkii noin 150 – kun lasketaan mukaan kaikki uuhet, karitsat ja pässit. Maita on laitumineen, peltoineen ja metsineen suunnilleen 90 hehtaaria – työsarkaa siis riittää. Lampaiden villa lähtee jatkojalostukseen, ja lihaa menee sekä teurastamoille että suoramyyntiin.
”Lisäksi kasvatan jalostuseläimiä ja myyn niitä.”
Maatilayrittäjien huolet ja väsyminen ovat Suville tuttuja. Hän on itse käynyt läpi uupumisen.
”Omien kokemusten myötä syntyi ajatus siitä, että haluan auttaa muitakin”, maaseudun yritysmentorina tilanpidon ohella toimiva Suvi kertoo. Hän on pitänyt luentoja ja valmennuksia eri puolella Suomea.
”Yhden keikan kävin heittämässä Ruotsissakin”, hän hymyilee.
”Tilallisten ongelmat ovat itsellenikin hyvin tuttuja, eniten kärsitään ajan puutteesta, talousahdistuksesta, yksinäisyydestä ja tunteesta, että pitäisi selvitä omin voimin. Suuntakin saattaa olla hukassa – ei oikein tiedetä, mitä tulisi tehdä, ja mihin suuntaan toimintaa pitäisi kehittää. Monesti sekin jo auttaa, kun joku katsoo tilannetta ”ulkopuolisen silmin”, Suvi selvittää.
Talousmurheita aiheuttavat osaltaan viime aikoina muuttuneet tukijärjestelmät.
”Esimerkiksi laidunnuksen tuet ovat muuttuneet, ja se on aiheuttanut tuntuviakin tulojen alennuksia monelle tilalliselle. Näin kävi itsellenikin.”
Talouspuolen tasapainoon saaminen ei olekaan ihan yksinkertaista.
”Talous helpottuu harvoin itsestään. Se vaatii sen, että numeroita uskaltaa katsoa silmiin. Monella tilalla ei välttämättä ole todellista käsitystä, mikä toiminta on kannattavaa ja mikä ei. Tulot ja menot voivat olla monisäikeisiä, mutta ne on kyettävä selkiyttämään, että pääsee tilanteesta kartalle.”
Selkeä budjetti, kassavirta-analyysi sekä lainojen lyhennysten ja korkojen tilanteen kartoittaminen auttavat kokonaistilanteen hahmottamisessa.
”Maksuaikatauluista voi usein neuvotella, tappiollista toimintaa karsia ja keskittyä tuottavampaan tekemiseen. Pienikin muutos voi tuoda nopeasti turvaa, ja jo talouden hallinnan tunne itsessään tuo turvaa”, Suvi huomauttaa.
Ala on haasteellinen, mutta Suvilla on siitä huolimatta vahva usko suomalaiseen maatalouteen. Hän iloitsee siitä, että useat nuoret ovat kiinnostuneita tilanpidosta. He tuovat mukanaan usein innovatiivisia, uusia ajatuksia.
”Oma tyttärenikin opiskelee parhaillaan agrologiksi Mustialassa.”
Miten tilallinen voisi konkreettisesti parantaa jaksamistaan?
”Ensimmäinen askel on pysähtyä katsomaan omaa arkea rehellisesti; mihin aika ja voimat oikeasti menevät. Monella kaikki energia menee selviytymiseen, etenkin jos puhutaan eläimiä kasvattavasta tilasta”, Suvi toteaa.
Hän on nähnyt asiakkaistaan, että helpotus alkaa usein pienistä muutoksista. Kaikkea ei tarvitse laittaa uusiksi, vaan jo pienilläkin korjausliikkeillä voidaan saada paljon aikaan.
”Kaikista tärkeintä on opetella tuntemaan itsensä, ja pohtia, mitä oikeasti haluaa, ja mihin tähdätään. Joitakin töitä voidaan karsia ja priorisoida, ja jotkin työvaiheet automatisoida.”
Toisinaan motivaatio hiipuu ja väsyneenä koko tilan pito voi alkaa tuntua ylivoimaiselta.
”Arki pitää järjestää sellaiseksi, että ihminen ei pala loppuun. Kaikkia asioita ei tarvitse hoitaa yksin, kun uskaltaa pyytää apua, olo kevenee heti”, Suvi tietää. Hän suosittelee myös työterveyshuoltoa, joka on maatilallisille vapaaehtoinen.
”Ajattelen, että se panostus maksaa itsensä takaisin, eikä se ole niin ylikallista, kuin monesti luullaan.”
Sukutiloilla lisäpainolastina voi olla sukupolvilta toiselle kiertävät periaatteet.
”Suvun taholta voi tulla painetta tyyliin ”täällä on aina tehty näin”. Näissä tilanteissa pitää punnita, mikä on järkevää. On oltava rohkeutta tehdä uudistuksia, vaikka joutuisikin kokemaan vastustusta”, Suvi näkee.
”Moni huomaa rakentaneensa itselleen työn, jota ei enää jaksa eikä rakasta. Silloin pitää uskaltaa kysyä, teenkö tätä itseni vai vain velvollisuuden takia. Kaikkea ei tarvitse jatkaa ikuisesti, tilaa ja yritystä voi muokata itselleen sopivammaksi. Usein kadonnut motivaatio löytyy sitä kautta.”
Suvin omalla kohdallaan uupumus hiipi vaivihkaa elämään – oli vastuu eläimistä, taloushuolia, paperitöitä ja lisäksi virkatyö tilan töiden lisäksi.
”Oli aivan liikaa kaikkea, olin jatkuvasti väsynyt, mutta silti jatkoin. Käännekohta oli, kun ymmärsin, että en voi jatkaa näin, tai muuten sairastun vakavasti. Aloin opetella rajojen vetämistä, priorisoimista ja itseni kuuntelemista. Se ei tapahtunut yhdessä yössä, vaan askel kerrallaan”, Suvi kertoo. Avun hakemista ei kannata venyttää.
”Älä odota, että uuvut vielä enemmän tai romahdat. Rohkaistu hakemaana apua ajoissa. Uupumus ei ole heikkoutta. Moni on ulospäin vahva, mutta sisältä todella väsynyt.”
Neuvoja ja apua on saatavilla monista eri palveluista, järjestöistä ja asiantuntijoilta.
”Liian moni jää liian pitkäksi aikaa yksin taistelemaan, ajatus on, että pitää vain jaksaa ja pärjätä. Monesti vertaistuki ja keskustelu toisten vastaavassa tilanteessa olevien kanssa voivat auttaa jo paljon. Neuvo-palvelun kautta saa myös tukea, itsellänikin on neuvotunnukset ja palvelen ja autan myös sen kautta luentojen pitämisen lisäksi”, Suvi mainitsee.
