Rekikoski ehdolla valtakunnalliseksi Vuoden kyläksi

Rekikoski
Rekikoski. Kuva: Hanna Ruohola.

Huittisten Rekikoski on ehdolla valtakunnalliseksi Vuoden kyläksi. Kysymyksessä on yksi kylätoiminnan tunnetuimmista ja arvostetuimmista tunnustuksista.

Ehdokkaita on yhteensä kahdeksantoista. Mukana on yksi kylä jokaisesta maakunnasta. Rekikoski valittiin viime vuonna Vuoden kyläksi Satakunnassa.

Valtakunnallisen kilpailun valintaraadin puheenjohtaja on Suomen Kylien puheenjohtaja Arto Pirttilahti.

Tunnustuksen saaja julkistetaan Riihimäellä vietettävässä palkintogaalassa 21. huhtikuuta.

Valtakunnallinen Vuoden kylä on valittu vuodesta 1985 lähtien.

Jätä kommentti