Vähän hullu, mutta toimiva idea – Kivikylän Hullulenkissä vietettiin kymppisynttereitä

Huittisten Kivikylän tehtaanjohtaja Mika Luhtala kiittelee, että asiakkaat ovat ottaneet Hullulenkin 10 vuoden aikana hyvin omakseen. Syntymäpäivähulinoilla yritys tahtoikin kiittää asiakkaitaan kuluneista vuosista ja järjestää jotain piristävää ja iloista maailmalta kuuluvien ikävien uutisten rinnalle.

Kivikylän Huittisten myymälä Hullulenkki täytti maanantaina pyöreät 10 vuotta. Merkkipäivää juhlistettiin tietenkin kakulla ja kahvilla.

Tehtaanjohtaja Mika Luhtala paljasti iltapäiväkolmen jälkeen, että kakkua on syöty jo lähes tuhat palaa.

“Päivä on ollut jopa vähän vilkkaampi, mitä uskalsimme odottaa. Yleensä maanatai on viikon rauhallisin päivä, mutta tänään ei ole näyttänyt siltä. Heti yhdeksän aikaan oven takana oli pitkä jono, nyt iltapäivällä vilinä on vähän rauhoittunut.”

Pihamaalla lähes jokaisen vastaantulijan kädessä keikkui oranssi ämpäri täynnä makkaraa. Luhtala naurahtaa, että ämpäri vaikuttaa purevan suomalaisiin edelleen.

“Toki sisältötarjouskin on hyvä. Huiluntuhti on edelleen myymälän suosituin tuote, tänään on mennyt hyvin myös tätä myymälän nimikkomakkaraa Hullulenkkiä, tuhannen kappaleen erä on pian myyty ja huomenna aamulla sitä tehdään taas lisää”, hän juttelee.

Asioita halutaan tehdä vähän erilaisesti

Makkaranmuotoinen ja -värinen Hullulenkki-myymälä oli reilut kymmenen vuotta sitten toimitusjohtaja Jari Laihosen vähän hullunkurinenkin idea. Luhtalan mukaan vuodet ovat osoittaneet, että idea oli oikein toimiva.

“Varsinkin viimeisinä vuosina tästä on tullut sellainen nähtävyys, jota halutaan tulla katsomaan. Koska emme ole ihan valtatien varressa, tästä pitää melkein tietää, että tänne osaa tulla. Selvästi tietoisuus jatkuvasta lisääntyy ja lisääntyy.”

Tietoisuutta on lisännyt myös se, että Kivikylä on ottanut sosiaalisen median aktiivisemmin käyttöönsä.

“Sitä toteutetaan meille sopivalla, vähän erilaisella tavalla.”

Tehtaanjohtajan mukaan asiakkaat kaipaavat jotain erilaista ja sitä makkaranmuotoinen myymälä tarjoaa.

“On tärkeää erottua jotenkin. Meillä on tietysti vahvat, laadukkaat brändit, mutta haluamme, että on jotain muutakin. Tämä makkaramyymälä on selvästi löytänyt paikkansa ja siitä on muodostunut toimiva juttu.”

Luhtalan mukaan iso osa Hullulenkin asiakkaista on vakituisia kävijöitä, mutta varsinkin kesäaikaan vieraampien kasvojen määrä asiakaskunnassa lisääntyy huomattavasti.

“Monet mökkiläiset suunnittelevat koko ajoreittinsä sen mukaan, että voivat poiketa tähän lounaalle, kahville tai ainakin ostoksille”, hän tietää.

Synttäripäivän hittituote oli hyvään tarjoukseen laitettu, myymälän nimikkomakkara Hullulenkki.

Varsinkin ennen joulua ja juhannusta Kivikylän jonot venyvät välillä jopa ulko-oven ulkopuolelle.

Luhtala toteaa, että suuria ruuhkia myymälässä on kuitenkin vain muutaman kerran vuodessa.

“Ihmiset tietävät sen ja ehkä sekin on vähän sellainen juttu, voidaan yhdessä hämmästellä, että kyllä taas oli jonoa ja porukkaa. Hyvinhän täällä voisi käydä myös muutaman päivän aiemmin, mutta moni haluaa olla mukana nimenomaan siinä parhaassa hulinassa.”

Synttäreiden kunniaksi Hullulenkissä tarjottiin kakkua, ja lounasta nautitaan tarjoushinnalla koko viikon ajan. Erilaisia tempauksia Kivikylässä järjestetään kuitenkin myös muulloin kuin juhlapäivinä.

“Tämä on meidän tapamme antaa jotain takaisin asiakkaille ja osoittaa, että he ovat meille tärkeitä. Lisäksi haluamme tehdä jotain positiivisia asioita, sillä niitä todella kaivataan tässä ajassa, kun uutiset maailmalta ovat lähinnä mollivoittoisia”, Luhtala perustelee.

Maailmantilanne on haastava ja paljon keskustelua on käyty myös ruoan ympärillä. Luhtalan mukaan heilahdukset eivät Kivikylällä kuitenkaan juurikaan näy.

“Uskon, että se on pitkälti laadukkaiden brändiemme ansiota.”

Suurin haaste Kivikylälle on viime aikoina ollut naudan niukkuus, moni hakee Hullulenkistä tuoretta jauhelihaa ja sen saatavuudessa on ollut välillä pieniä katkoksia.

“Talven aikana naudankin osalta tilanne on ollut tasaisempi ja olemme saaneet jauhelihaa hyvin myyntiin. Toivottavasti tilanne jatkuu yhtä hyvänä.”

Työntekijöitä Kivikylään on riittänyt aina hyvin. Luhtala kertoo, että tänä vuonna työhakemuksia on tullut poikkeuksellisen paljon.

“Kyllä tämä yleinen työllisyystilanne näkyy myös meillä, yhteensä kesätyöhakemuksia tuli meillekin satoja. Huittisten tehtaalle palkataan täksi kesäksi noin 25 tekijää, joista ensimmäiset aloittivat tällä viikolla.”

Tarvittaessa vaikka toinen makkara viereen

Hullulenkin suosio on jatkuvassa kasvussa ja erityisesti lounaspöydät täyttyvät Luhtalan mukaan joka päivä. Suurempia muutoksia ei ainakaan ihan lähiaikoina ole odotettavissa.

“Tällä hetkellä tämä konsepti tuntuu toimivan, joten hyvällä mielellä jatketaan eteenpäin. Hereillä pitää tietysti olla koko ajan, ja jos alkaa tulla liian ahdasta, niin rakennetaan sitten vaikka toinen makkara tähän viereen”, hän toteaa pilke silmäkulmassa.

Ulkopuolelta Hullulenkki muistuttaa makkaraa väriä myöten. Kuva: Alueviestin arkisto.

Jätä kommentti