Juokseminen ei kulkenut tavalliseen tapaan.
”Olin osallistunut useille puolimaratoneille. Sillä kertaa olin Kaukolan kyläseuran järjestämällä Pasin Maratonilla. Jaksoin puoleen väliin, mutta sitten voimat loppuivat tyystin”, muistelee sastamalalainen Petra Harjula, 53.
”Viimeiset reilut kymmenen kilsaa oli tuskien taivalta, mutta maaliin saakka päästiin.”
Petra ihmetteli, mikä oikein oli vikana – kaikki ei ollut hyvin. Kovakuntoinen nainen saattoi juosta normaalisti viikossa treenimielessä kymmeniä kilometrejä. Polkujuoksu metsämaastoissa rankkana lajina oli sekin tuttua, ja kaikki maratonit olivat ennen sujuneet ongelmitta.Illalla saunan lauteilla hän huomasi toisessa rinnassaan kyhmyn.
”Samassa kohdassa oli jo aiemmin ollut arkuutta, mutta olin ajatellut sen johtuvan hiertymästä. Tunnustelin arkaa kohtaa tarkemmin, ja tunsin selkeän, kovan ja irtonaisen patin.” Se hetki oli hätkähdyttävä.
”Ensimmäisenä ajatuksena oli, että kyllä tämä varmaan on syöpää. Soitin heti seuraavana aamuna lääkäriin, ja sain nopeasti ajan. Siellä sain lähetteen jatkotutkimuksiin; mammografiaan ja ultraan”, Petra kertoo. Diagnoosi vahvistui noin viikon kuluttua. Syöpä oli todettu, ja se oli vieläpä ärhäkkää laatua. Petra oli varautunut uutiseen, mutta silti tieto iski tajuntaan kuin moukari.
”Minunhan piti olla elämäni kunnossa! Menin polvilleni lattialle, itkin, huusin ja mietin, voiko minulla tosiaan olla näin huono tuuri.”
Hoitopolkurumba käynnistyi muutamassa viikossa. Alkoi elämän opettelu sairauden kanssa, sairaalakäynneistä tuli arkipäivää. Petra kävi läpi 16 kerran suonensisäisen sytostaattihoidon, 15 kerran sädehoidon – ja lisäksi leikkauksen.
Leikkauksen jälkeen hoitoa jatkettiin suun kautta otettavalla sytostaattilääkityksellä.
”Sairautena rintasyöpä osuu suoraan naiseuteen. Minulta kasvain saatiin leikattua poistamatta koko rintaa, ja samalla kertaa tehtiin korjausleikkaus. Molempia rintoja pienennettiin.”
Petran sympatiat ovat niiden naisten puolella, jotka heräävät leikkauksesta ilman rintaa, tai jopa molempia.
”Minä vitsailin lääkärille, että jos kerran leikataan, niin tehdään sitten saman tien kunnon sporttitissit minulle, se helpottaisi treenaamista”, hän naurahtaa.
”Oli suuri asia, että syöpä ei ollut levinnyt kainalon imusolmukkeisiin, ja että kasvain saatiin kokonaan pois. Ja samalla sain sen sporttisemman povenkin.”
Sytostaatteihin liittyvä hiustenlähtö oli kova paikka.
”Tiesin, että niin tulee käymään, ja ystäväni leikkasi hiukseni jo valmiiksi lyhyiksi – mutta kyllä se silti, kun hiukset alkoivat lähtemään tukkoina, oli kamalaa. Hiukset ovat kuitenkin naisen kruunu, ja vaikuttavat ulkonäköön oleellisesti”, nainen tunnustaa.
Kalju tuntui aluksi vieraalta ja sen peitoksi hän hankki huiveja ja peruukkeja. Ihmisten ilmoille Petra ei halunnut lähteä ilman jotakin päähinettä. Huumorintajuisena naisena hän osasi ottaa tilanteesta myös ilon irti.
”Olihan erilaisilla peruukeilla helppo muuttaa lookkia, oli esimerkiksi hauskaa mennä kauppaan pitkässä, blondissa peruukissa ja katsoa, tunnistetaanko minua”, sanoo Petra ja purskahtaa nauramaan sydämellistä nauruaan. Peruukkien kanssa olo oli kuitenkin aina vähän epämukava.
”Ovathan ne hiostavia, mieti nyt, sama kuin olisit koko ajan lakki päässä. Ja sitäkin joutui pohtimaan, pysyykö peruukki päässä kaikissa tilanteissa, onko se suorassa – ja tämän tyyppisiä asioita.”
Sairaus heijastui Petran olemukseen kokonaisvaltaisesti. Lääkitys toi myös lisäkiloja. Väsymys näkyi olemuksesta.
”Rintojen leikkaus, hiustenlähtö, painonnousu, vaihdevuosioireet. Meni kauan sopeutua omaan, erilaiseen kehonkuvaan”, hän myöntää. Oma prosessi laukaisi halun olla jotenkin apuna ja vertaistukena saman kokeneille – ja TikTok-videoiden kautta hän alkoi kertoa omaa tarinaansa.
Pankkivirkailijana työskentelevä nainen oli aina totuttu näkemään huoliteltuna – kauniisti meikattuna ja hiukset mintissä. Videoiden kautta hän paljasti, miten sairaus muutti ulkoisestikin.
”Niissä olen näyttänyt itseni haavoittuvimmillani, paljaimmillani. Sairaana, meikittömänä, uupuneena, kaljuna. Se ei ollut helppoa, mutta halusin tehdä sen. Eräs ystävä sanoi, että olen antanut kasvot syövälle. Se tuntui hyvältä.”
Videot keräsivät nopeasti huomiota, ja parhaimmillaan niillä on ollut jopa 100 000 katsojaa. Seuraajiakin Petralle on kertynyt useampi tuhat. Suosio tiktokkaajana yllätti.
”Olin varautunut saamaan myös paskaa niskaan, ja että esimerkiksi ulkonäköäni arvostellaan, mutta yhtään ilkeää palautetta ei ole ihme kyllä tullut. Palaute on ollut myönteistä, ja olen saanut paljon yhteydenottoja ihmisiltä.”
Diagnoosista on nyt kulunut puolisentoista vuotta aikaa. Petran omat hiukset ovat kasvaneet jo takaisin – malli on lyhyt, sähäkkä ja tyylikäs. Hänen olemuksessaan on valoisuutta, levollisuutta ja toiveikkuutta.
Toistaiseksi kaikki on sairauden osalta hyvin, sytostaattejakaan ei tarvitse enää syödä. Sen verran ärhäkkää lajia syöpä kuitenkin oli, että uusiutumisriski on korkea.
”Kaksi vuotta on kohdallani se kriittisin aika. Seuraava kontrollikäynti on elokuussa”, hän mainitsee.
Petraa on sairauden aikana koskettanut kaikki se tuki ja välittäminen, jota hän on saanut osakseen. Välittömänä, puheliaana ja empaattisena tunnettu nainen on aina ollut sosiaalisesti aktiivinen, ja tavannut myös työnsä kautta paljon ihmisiä.
”Olin pitkään Sastamalassa Osuuspankissa töissä, ja nyt olen Tampereella samoissa hommissa. Tunnen paljon ihmisiä, ja olen ollut kiitollinen kaikesta saamastani tuesta. Oli hienoa huomata, kuinka paljon minulla onkaan ihania ystäviä. Oma perheeni on myös ollut tukenani.”
Miehelleen Villelle hän antaa täydet pisteet.
”En tiedä, miten olisin selvinnyt, jos Villeä ei olisi. Hän on pitänyt minua kuin kukkaa kämmenellä”, liikuttuu Petra.
Miehen täytyy olla tärkeä, sillä Petra on avioitunut hänen kanssaan peräti kaksi kertaa.
”Me erosimme, mutta menimme uudestaan naimisiin, kun täytin 50 vuotta,” hän heläyttää.
Petraa voi kutsua hyvällä syyllä myös idealingoksi, sillä hän on aina mielellään kehittänyt luovia ratkaisuja.
Hoidoissa käydessään hänen mielessään alkoi kyteä ajatus siitä, että mitäpä jos ei tarvitsisi koko ajan riisua ja pukea – etenkin kun peruukkivaiheessa peruukki oli aina vaatteita vaihtaessa pudota päästä.
”Rupesin kehittelemään paitaa, joka helpottaisi kanyylien laittoa, olisi päällä mukava, käytännöllinen ja vieläpä trendikäskin. Olisi vetoketjut hihoissa ja edessä iso tasku puhelimelle. Siinä kun sytostaatit tippuvat kolme tuntia, ehtii hyvin tehdä vaikka TikTok-videoita kännykällä”, hän selvittää. Idea alkoi jatkojalostua yhteistyössä Vammalassa sijaitsevan ompelimo WillaQuun yrittäjän Riikka Lindroosin kanssa, joka tarttui oitis Petran innovaatioon – onhan hän itse kehitellyt syöpää sairastaville Hope-päähineitä.
Naiset löivät viisaat päänsä yhteen, ja syntyi trendikäs Petu-hoitotoimenpidetunika, josta käytetään myös sanaa ”syöpäpaita”.
”Se on käytännöllinen myös muiden sairauksien kanssa”, toteaa Petra. WillaQuun mallistossa on nyt paitavaihtoehdot sekä miehille että naisille. Paidat valmistetaan kotimaisista materiaaleista paikallisin voimin kokonaan itse.
Petralle asia on tärkeä, koska hän tietää, kuinka paljon näppärä asu helpottaa sairastuneiden elämää. Hoitovaatetuksen ei ole pakko olla masentava sairaalapyjama.
”Rikastumaanhan tällä ei pääse, eikä se ole tässä se tarkoituskaan. Hyvinvointialueiden toivoisin kuitenkin tarttuvan tähän, niin että huomio Pirha”, hän heittää ajatuksen ilmaan. Todellisuudessa hoitopaidalle olisi varmasti kysyntää ihan maailmanlaajuisestikin – eihän sitä tiedä, mihin kaikki vielä johtaa. Joka tapauksessa
Petran tarina kertoo siitä, että tukalienkin elämäntilanteiden keskellä voi syntyä aina myös jotakin uutta ja hyvää.
”Syöpään sairastuminen on ollut minun vaikein ”polkujuoksuni” koskaan. Tässä sitä kuitenkin ollaan, TAYS:in hyvälle hoidolle ja rakkaille tukijoukoilleni siitä suuri kiitos.”
