
Ilmatieteen laitoksen ennusteen mukaan kevätmyrsky kurittaa maan etelä- ja keskiosia viikonloppuna. Räntä- ja lumisateet ovat mahdollisia.
Voimakas ja puuskainen pohjoistuuli on maan etelä- ja keskiosassa laajimmillaan sunnuntaina. Puuskat ovat enimmäkseen 15-20 metriä sekunnissa.
Sastamalan ennusteessa sateet ovat aluksi vettä. Lauantai-iltana niiden olomuoto saattaa taipua rännäksi. Lämpötila on asteen verran plussan puolella.
“Talvinen matalapaine tähän aikaan vuodesta voi johtaa mittaviin tuulivahinkoihin, sillä maaperä on roudaton ja päiväsaikaan voimakas auringonsäteily voimistaa puuskia”, kertoo ylimeteorologi Henri Nyman. “Lisäksi tuulitilanteen pitkäkestoisuus ja harvinainen tuulensuunta lisäävät todennäköisyyttä vahingoille”, hän arvioi.
Alkuviikollekin on odotettavissa tuulisia päiviä.
Ajantasaisen sääennusteen Sastamalaan voi katsoa tästä ja voimassa olevat varoitukset tästä.








